Poikaystävän sukulaisia liehittelin tällä tortulla muutama viikko sitten :) Hyvää oli!
Kääretorttu:
4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl venhäjauhoja
0,7 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita jauhojen joukkoon leivinjauhe ja lisää varovasti sekoittaen munasokerivaahdon sekaan. Paista 225C uunin keskiosassa n. 7 minuuttia. Kumoa sokeroidulle leivinpaperille heti paistamisen jälkeen ja ota toinen leivinpaperi irti paistetusta tortusta. Anna jäähtyä ja tee sillä aikaa täyte.
Täyte:
2 dl kermaa
1 prk sitruunarahkaa
½ litraa mansikoita
0,25 dl sokeria
Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää rahka ja sokeri. Pilko mansikat kuutioiksi. Levitä täyte jäähtyneelle torttulevylle. Kieritä rullalle pitkältä sivulta alkaen.
30. heinäkuuta 2010
Tonnikalapasta
Arkinen ja nopea pasta..
Tonnikalapasta:
täysjyväspagettia kahdelle
1 prk tomaattitonnikalaa
1 sipuli
tilkka öljyä
1 prk ruokakermaa
muutama rkl tuorejuustoa
½ dl juustoraastetta
Keitä spagetti ohjeen mukaan. Kuulota öljyssä sipuleita. Lisää tonnikala ja tuorejuusto ja kuumenna, kunnes juusto on sulanut. Lisää lopuksi ruokakerma ja juustoraaste.

28. heinäkuuta 2010
Tortillas y quesadillas
Jeii, bloggaaminen on vähän jäänyt, kun on ollut niin sairaan kuuma!! :D Mutta eilen tehtiin aika hottia ruokaa, niin nyt vois vähän kirjotella siitä :) Kokkailtiin siis meksikolaista ruokaa meidän oman meksikolaiskokin johdolla, hihiih :D Oli ihan sairaan hyvää, kiitos vaan Ia :)
Eli tehtiin jonkun sortin tortilloja, en tiiä oliko näille nyt joku hienompi nimi. Mutta paistettiin kanasuikaleita, maustettiin ne fajitas-mausteella. Tortillalle laitettiin "raita" salsaa, kanaa ja kermaviiliä ja lisäksi päälle salaattia. Taiteltiin tortillat kiinni ja laitettiin uunivuokaan. Juustoraastetta päälle ja uuniin hetkeks, että juusto suli. Lisäks tehtiin muutama quesadilla, eli tortilla jonka välissä oli juustoa ja se paistetiin pannulla, niin et pinta sai vähän väriä ja juusto suli tortillan sisään :) OLI TOSI HYVÄÄ :) Ainiin muutamaan tortillaan laitettiin myös jalapenoja, mutta ne oli vähän liikaa.. itse meksikaanokaan ei niitä ottanut, kun oli liian tulista :D Uunissa nimittäin jalapenon maku voimistuu ja leviää koko tortillaan ja siks siitä tuli vähän liian hottia :D

22. heinäkuuta 2010
Siskon nakkipata
Pikkusiskon kanssa kokkailtiin tälläistä arkiruokaa :)
Nakkipata:
tilkka öljyä
1 sipuli
1 porkkana
500g nakkeja
2 tomaattia
3 valkosipulin kynttä
2 dl ruokakermaa
1,5 dl juustoraastetta
mustapippuria
pastaa
Keitä pasta ohjeen mukaan kypsäksi. Kuutioi sipuli ja leikkaa kuoritusta porkkanasta ohuita siivuja. Kuulota sipuleita ja porkkanoita tilkassa öljyä. Pilko nakit ja tomaatit ja lisää nekin pannuun. Kuutioi valkosipuli ja lisää sen pataan. Lopuksi kaada joukkoon ruokakerma sekä juustoraaste. Mausta mustapippurilla ja halutessasi suolalla.
Keitettiin minulle ja poikaystävälle täysjyvämakaronia ja siskolle gluteenitonta tagliatellea.

17. heinäkuuta 2010
Katkarapuwokki
13. heinäkuuta 2010
Suklaakakku kahvipöytään
Leivoin viime viikolla suklaakakun, kun muutamia kavereita oli tulossa kahville. Olen tehnyt tätä kakkua muutaman kerran aiemminkin ja huomannut sen, että erityisen tärkeää valmistuksessa on sekoitus. Muista siis sekoittaa kaikki aineet tasaiseksi, niin kakusta tulee kuohkea ja se paistuu hyvin.
Tumma suklaakakku:
125g margariinia
1 dl vehnäjauhoja
2 ½ dl sokeria
½ perunajauhoja
2 tl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa
4 rkl leivontakaakaota
½ tl leivinjauhetta
3 munaa
Pinnalle:
kookoshiutaleita
Voitele piirakkavuoka. Sulata rasva ja anna sen jäähtyä. Sekoita sillä välin kaikki kuivat aineet keskenään. Vatkaa munia kevyesti. Lisää kuivien aineiden joukkoon jäähtynyt rasva. Sekoita rasva ja kuivat aineet tasaiseksi massaksi ennen kuin lisää munat. Lopuksi lisää munat ja sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan ja ripottele päälle kookoshiutaleita. Paista uunin keskiosassa 175C n. 30 minuuttia. Tarjoa hyvän kahvin kanssa.

Pinaattikeitto
Tein pitkästä aikaa itse pinaattikeittoa :)
25g margariinia
½ dl vehnäjauhoja
8 dl kevyt maitoa
150g pakastepinaattia
1 tl suolaa
1 tl sokeria
lisäksi keitetty kananmuna (7 min.)
Pinaattikeitto kannattaa tehdä kerroskattilassa, jos vaan sellaisen omistaa. Näin välttyy maitopohjaisen keiton pohjaan palamiselta. Sulata rasva kattilassa, lisää jauhot ja kypsennä hetki, mutta älä anna jauhojen ruskistua. Lisää maito koko ajan sekoittaen. Hauduta muutama minuuttia ja lisää sen jälkeen pinaatit. Kiehauta ja hauduta keittoa vielä n. 15 min. Mausta lopuksi keitto suolalla ja sokerilla.

7. heinäkuuta 2010
Kinkkupasta
Helppo ja nopea, maukas kinkkupasta. Kannattaa tosiaan käyttää nimenomaan Poutun savusuikaleita, sillä ne antavat kastikkeeseen herkullisen maun! Ja tämä ohje siis kahdelle :)
Kinkkupasta:
1 pss Poutun savusuikeleita
1 sipuli
100 g ruohosipulituorejuustoa
2 dl ruokakermaa
paprikajauhetta
chilijauhetta
(suolaa)
nauhapastaa
Kuutioi sipuli ja kuulota sitä pannussa. Lisää savusuikaleet ja paista hetki. Laita joukkoon tuorejuustoa, anna sen sulaa ja lisää myös ruokakerma. Mausta paprikajauheella ja chilijauheella. Itse en laittanut tällä kertaa ollenkaan suolaa, mutta sitä voi lisätä oman maun mukaan. Tarjoa kastike keitetyn nauhapastan kera.

6. heinäkuuta 2010
Uunilohi ja uudet perunat
Tein viime viikolla pitkästä aikaa uunilohta :) Tykkään tosi paljon lohesta, harmi vaan, että se on aika hintavaa opiskelijalompakolle..
Uunilohi:
1 lohifilee
suolaa
sitruunapippuria
korppujauhoja
tilliä
pari nokaretta margariinia
1 prk ruokakermaa
aromisuolaa
Laita lohifilee voideltuun uunivuokaan. Ripottele lohen pintaan suola ja sitruunapippuri sekä korppujauhot. Laita pintaan vielä muutama nokare rasvaa. Paista uunin keskiosassa noin 20-25 minuuttia 175C. Mausta ruokakerma aromisuolalla ja kaada kastike uuniin lohen päälle, kun paistoaikaa on jälkellä noin 5 minuuttia. Tarjoa uusien perunoiden kanssa.

2. heinäkuuta 2010
Kardemummainen raparperitorttu
Ei kai tästä tarvitse muuta sanoa kuin nam! ;)
Kardemummainen raparperitorttu:
Pohja:
100g margariinia
1,5 dl sokeria
2 kananmunaa
1 dl kuohukermaa
2 tl kardemummaa
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl venhäjauhoja
1 dl perunajauhoja
Päälle:
n. 500g raparperia
tilkka vettä
n. 1 dl hyytelösokeria
Kuorrutus:
50g margariinia
1 dl sokeria
2-3 tl vaniljasokeria
2 dl kaurahiutaleita
Vatkaa margariini ja sokeria vaahdoksi. Lisää munat voimaakkaasti vatkaten vaahdon joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää taikinaan vuorotellen jauhoja ja kermaa. Leikkaa irtopohjavuoan pohjalle pyöreä leivinpaperi ja voitele vuoan reunat. Kaada taikina irtopohjavuokaan ja paista 175C puoli tuntia.
Pilko raparperit paloiksi. Laita kattilaan tilkka vettä ja raparperit. Kuumenna raparpereja hitaasti kiehumispisteeseen, jotta raparperit pehmenevät. Hauduta 10 minuuttia. Lisää sitten hyytelösokeri ja anna seoksen kuplahtaa muutaman kerran.
Sulata kuorrutuksen rasva, lisää sokeria, vaniljasokeri ja kaurahiutaleet. Sekoita kuorrutus tasaiseksi.
Ota paistunut pohja uunista. Lisää päälle raparperit ja kuorrutus. Paista vielä puoli tuntia 175C. Nauti vaniljakastikkeen kera :)