21. maaliskuuta 2011

Hiljaa hyvä tulee

Päätin eilen kaupassa kävellä kaikkien kuivettuneiden leipien ohi ja leipoa parempaa leipää itse. Ohjeen löysin uudehkosta Love Foodin keittokirjastani. Päätin siis tehdä oliivi-tomaattileipää. Olen muutamassa eri paikassa syönyt jonkun muun tekemään oliiveilla ja aurinkokuivatuilla tomaateilla maustettua leipää, joten halusin kokeilla tehdä sellaista myös itse.

Täytyy taas kritisoida tuota ulkomaanelävien kirjoittamaa keittokirjaa tai ehkä pikemminkin sen suomentajaa. Ihan ensikertalaisen ei tuota kirjaa kannata ottaa käteen, sillä ohjeita täytyy kyllä lukea huolellisesti.. esim. tämän ohjeen kohdalla aineksissa ei lukenut ollenkaan suolaa, mutta valmistusohjeissa luki, että lisää suola. Lisäksi paistoaika oli kirjassa jotain ihan muuta, mitä minä sitten lopulta leipiä paistoin.. Mutta joo, tässä teille korjailtu ja toimiva ohje!

Oliivi-tomaattileipä:

400 g vehnäjauhoja
vajaa 1 tl suolaa
1 tl sokeria
1 pss kuivahiivaa
1 rkl timjamia
2 dl 42-asteista vettä
4 rkl oliiviöljyä
n. 10 kpl vihreitä oliiveja
n. 10 kpl mustia oliiveja
n. 100 g öljyyn säilöttyjä aurinkokuivattuja tomaatteja valutettuina ja suikaloituina
kananmunaa voiteluun

Mittaa kulhoon jauhot, suola, sokeri, kuivahiiva ja timjami. Sekoita keskenään. Tee keskelle kolo ja kaada siihen lämmin vesi ja oliiviöljy. Alusta taikinaksi. Pilko oliivi viipaleiksi ja tomaatit suikaleiksi. Lisää taikinaan. Peitä taikina kulho tuorekelmulla ja anna taikinan kohota lämpimässä paikassa noin 1 tunti.

Jauhota uunipelti. Jaa taikina kahteen osaan ja muotoile siitä pellin päälle kaksi pyöreää leipää. Peitä pelti tuorekelmulla ja kohota leipiä vielä 45 minuuttia.

Leikkaa leipien päälle kolme viiltoa vinoittain ja voitele leivät kananmunalla. Paista 200C asteessa noin 25 minuttia. Käännä sitten uunin lämpö pois ja anna leipiä paistua vielä kymmenisen minuuttia. Leivät ovat kypsiä, kun ne on kauniin ruskeita ja pohjaa koputtaessa kuullostaa ontoilta.



2 kommenttia:

  1. Kylläpä näyttää herkuilta.Molemmat ainekset on mun herkkuja.Löysin tieni tänne Vilijaanan blogin kautta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, leivistä tuli kyllä hyviä. Ehkä vähän makeanoloisia, mutta maistuvia kyllä!

    VastaaPoista