19. tammikuuta 2013

Makisushi

Siskoni ehdotti minulle viime viikonloppuna, että mentäisiin tällä viikolla syömään sushia. Joo! Kuola valuen surffailin netissä ja etsin hyvää sushiravintolaa Helsingistä. Valinnan vaikeus oli suuri, sillä tarjontaahan riittää. Olin jo itse päätynyt ehdottamaan Aikatalon Ichiban-sushiravintolaa, kunnes muutinkin mieleni ja ehdotin, että tehtäisiin sushia itse. Siinä riisiä keitellessä, jäähdytellessä ja rullia pyöritellessähän vaihtaa jo monet kuulumiset. Ja onhan se sushin valmistus palkitsevaa puuhaa, kun tuntien aherruksen jälkeen näkee kättensä tuloksen ja pääsee maistamaan tätä ihanaa herkkua!


Makisushit:


Riisi:
250 g sushiriisiä
3 ½ dl vettä
3 rkl riisiviinietikkaa
1 rkl sokeria
1 tl suolaa


Kaada riisi siivilään ja huuhtelen kylmällä vedellä useampaan kertaan. Sen jälkeen kaada riisit paksupohjaiseen kattilaan ja päälle vesi. Kuumenna kiehuvaksi ja anna kypsyä kannen alla 10 minuuttia. Sammuta levy ja anna riisin hautua kannen alla ½ tuntia. Älä avaa kantta tässä vaiheessa. Siirrä riisi jäähtymään toiseen astiaan.

Sekoita keskenään riisiviinietikka, sokeri ja suola. Kaada seos jäähtyneen riisin sekaan ja sekoittele varovasti.

Väliin:
avokadoa
porkkanaa
kurkkua
tuoretta lohta
kiiviä

Kuori ja pilko kaikki ainekset pikkurillin paksuisiksi suikaleiksi. En tiedä kuuluuko, mutta ripottelen lohen päälle aavistuksen suolaa.

Lisäksi:
nori merilevää
wasabi-tahnaa
vähäsuolaista soijaa

Leikkaa norista pituussuunnassa 1/3 osa pois, ettei rullasta tule liian paksua. Kasta sormet kylmään veteen ja levitä riisiä märillä sormilla norilevyn päälle. Jätä yläreunaan sentin verran tyhjää, jotta saat rullan kiinni. Laita väliin mieleisiäsi täytteitä, esim. lohta & avokadoa tai kurkkua, porkkanaa & avokadoa, kiiviä, kurkkua & wasabia. Pyöritä bambuisen sushimaton (makisu) avulla sushi rullalle. Kostuta vedellä norin yläreuna ja paina rulla kiinni. Leikkaa terävällä veitsellä muutaman sentin paksuisia rullia. Tarjoile wasabi-tahnan ja soijan kanssa.

Ruokajuomana meillä oli Freixenetin Mia-valkoviiniä. Vaikken ole mikään viinien asiantuntija, suuri ystävä kylläkin, niin voin kyllä todeta, että tuo viini sopi sushien kanssa tosi hyvin yhteen.




 Jokos siellä ruudun toisella puolella on testattu sushien valmistamista? :)

P.S. Muistakaa Skorpionin keittiössä myös Facebookissa!

7 kommenttia:

  1. Täälläkin on pyöritelty susheja mutta edellisestä kerrasta on jo aika kauan aikaa. Poikaystävä ei syö sushia, joten teen nämä herkut yleensä ystävien kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan :) En mäkään ennen tykännyt, mutta pikku hiljaa olen opetellut syömään sushia ja nyt ne kyllä on yks mun lemppareista.

      Poista
  2. Onpa hyvän näköistä!:) Kokeilulistalla on pitkään sushi ollut, mutta ei vaan ole vielä tullut tehtyä.

    VastaaPoista
  3. Onpa hyvän näköistä!:) Kokeilulistalla on pitkään sushi ollut, mutta ei vaan ole vielä tullut tehtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja oli myös tosi hyvää! Kannattaa kokeilla sushin tekemistä, kyllä se on sen vaivan väärti :) Eikä se loppujen lopuksi ole niin vaikeaa edes. Sellaista näpertelyä :)

      Poista
  4. Aivan koukussa sushiin. Liian harvoin tulee vain tehtyä ja nuo kaupoissa myytävät on usein jo muutaman päivän vanhoja ja riisi on mennyt kivikovaksi. Kokeilepa seuraavalla kerralla sushin kanssa KungFu Girl Rieslingiä, ovat täydellinen yhdistelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viinivinkistä, täytyy muistaa ensi kerralla :)

      Poista