30. maaliskuuta 2013

Pulled pork hampurilaiset

Rakkaalla lapsella on monta nimeä - pulled pork, nyhtöpossu, revittyä possua. En pidä kovin paljon lampaasta, joten etsin pääsiäismenuun jotain muuta tarjottavaa. Päätin kokeilla paljon kehuttua revittyä possua hampurilaisten välissä. Pulled pork hampurilaiset vaativat muutamia alkujärjestelyä ja tietysti pitkän paistoajan uunissa, mutta muuten niitä on melko helppoa valmistaa. Ja kaikki vaiva, jonka sen eteen näkee on varmasti kaikkien makujen arvoista.

Blogeista ja ruokasivustoilta löytyy lukuisia reseptejä laidasta laitaan. Kaiken voi tehdä monen vaiheen kautta "ihan ite alusta asti"-meiningillä tai sitten voi päästää itsensä vähän helpommalla, iskeä possuun valmista bbq-kastiketta, paistaa uunissa, repiä ja nauttia. Luin viime viikolla muutaman päivänä aikana niin paljon erilaisia reseptejä, että unissakin lenteli bbq-possuja :)

Reseptejä tutkittuani päädyin yksinkertaisen ja monivaiheisen valmistustavan välimaastoon. Ideoita revityn possun valmistamiseen sain muun muassa Urban flavors- ja Suolaa ja hunajaa-blogeista. Ihastuin Urban flavoursin Heidin mutkattomaan tapaan valmistaa revittyä possua, mutta minua houkutteli myös Suolaa ja hunajaa-blogin Jonnan ohje bbq-kastikkeesta. Siispä keittelin torstai-iltana valmiiksi bbq-kastikkeen perjantaina ruokasembaloita varten.







































Pulled pork:

1 ½ kg possun kassleria (6 hlö:lle)
bbq-kastiketta
possun paistolientä
suolaa
chilijauhetta

Asettele possu isoon uunivuokaan tai pataan. Kaada päälle noin puolet keittämästäsi bbq-kastikeesta ja työnnä paistomittari lihaan. Paista aluksi 200C asteessa ½ tuntia, jonka jälkeen voit pienentää lämpöä 120C asteeseen. Jatka paistamista, kunnes paistomittari näyttää 93C astetta. Minulla tähän meni aikaa viisi tuntia.

Nosta possu pois paistoastiasta, anna jäähtyä hieman ja kuori näkyvä rasva pois ennen repimistä. Revi possu suikaleiksi kahta haarukkaa apuna käyttäen. Lisää revityn possun joukkoon loppu bbq-kastike ja muutama kauhallinen possun paistolientä lisäämään kosteutta. Laita vuokaan folio päälle ja possu vielä uuniin maustumaan 200C asteeseen 20 minuutiksi. Tarjoa hampurilaissämpylöiden, coleslawn, jääsalaatin, suolakurkkujen ja punasipulin kera.









16 kommenttia:

  1. NAM! Ensi kerralla minut kutsuvieraslistalle ;)

    VastaaPoista
  2. Pulled pork on kyllä niin hyvää. Meillä onkin innostuttu nyhtämään lammasta ja poroakin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä maistui hyvältä :) Katsoinkin noita sinun reseptejäsi ja tuo poro erityisesti tuo veden kielelle :)

      Poista
  3. AHH! pulled pork hampparit ovat ihania :) meillä syödään lähipäivinä pulled pork patonkeja, kunhan näistä pääsiäisähkyistä selvitään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ähkyistäpä hyvinkin! Kyllä tuli syötyä pääsiäisenä :D Suklaat ja revityt possut pullottaa mahassa sulassa sovussa, heh :D Hampurilaissämpylät menivät kaikki jo perjantai-iltana, mutta lihaa jäi vielä, joten tein meille lauantaina voileipägrillissä pulled pork-leivät. Kyllä oli hyvää :)

      Poista
  4. Mahtavaa Jenni! Näytti tosi hyvältä. Tein itseasiassa reilu viikko sitten itsekin pulled porkia, mutta en kirjoittanut vielä reseptiä valmiiksi. Pari testiä vielä, nam.
    Vedetyllä possulla näyttäisi olevan melkoinen buumi päällä ja kyllähän se vaan on hyvää, mehevää ja maukasta. Terkkuja tutuille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos :) Buumi on tosiaan kova ja kaikki kehuu, joten olihan sitä testattava. Kyllä maistui! Reseptejä tosiaan löytyy laidasta laitaan, joten mielenkiinnolla odotan sun versiota :)

      Poista
  5. Pulled pork on nii jebaa. Täälläkin tehty samaa niin lampaasta,naudasta,hirvestä kuin possustakin. Ainoa miinus on se että ne kaikki maistuu samalta,mutta hyvältä siis.

    VastaaPoista
  6. Oi, näyttääpä hyvältä! Täytyy kokeilla kyllä itsekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Voin kyllä suositella pulled porkia. Liha on edullista, kypsyy uunissa itsestään, sitten vain revitään ja maustetaan bbq-kastikkeella ja nautitaan. Toimii!

      Poista
  7. Lapset kammoavat kasleri ja rasvaa, mutta taitaa kadota uunissa kokonaan ja antaa hyvän mehevyyden? Kauppalista meni uusiksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paistaessa possusta irtoaa paljon nestettä ja rasvaa. Paiston jälkeen se nostetaan pois paistoliemestä ja näkyvä rasva kannattaa ottaa pois, kun repii possua. Bbq-kastikkeen lisäksi lientä lisätään revityn possun joukkoon antamaan mehevyyttä :)

      Kyllä minäkin normaalioloissa, pihvimuodossa kammoan kassleria - viimeisimmät muistikuvat ovat lapsuudesta. Mutta pulled porkissa kassleri on todella hyvää. Pitkä kypsentäminen sekä repiminen tekevät siitä ihan eri ruokalajin kuin perinteisesti pihvinä tarjottuna.

      Poista
  8. Olen myyty :) Huomenna herkutellaan!

    VastaaPoista