4. elokuuta 2013

Palaako kiinni?

Tässäpä hieman asiaa paistinpannuista, sillä viime aikoina kaikki ruoat ovat palaneet pannuun kiinni ja sitä myöten myös omat hermot ovat palaneet! Nuoruuden hölmöyksissä on tullut pilattua paistinpannu jos toinenkin erinäisillä tavoilla. Vääränlaiset paistinlastat ja liian kovat lämpötilat ovat omiaan pilaamaan pannun pinnoitteen. Kattiloiden puutteessa on tullut pilattua ainakin yksi pannu säilyttämällä siinä ruokaa. Ei näin siis!

Vahingoista viisastuneena meillä ollaan yritetty olla helliä uusia pannuja kohtaan, jotta niiden käyttöikä olisi vähän pidempi kuin se yksi vuosi. On pesty käsin, kuumennettu rasvan kanssa, ei säilytetty ruokaa pannussa ja pienennetty lämpötilaa kuumentamisen jälkeen. Itseasiassa yllätyin paistinpannuostoksilla, että monia pannuja saisikin pestä asianpesukoneessa! Itse en kyllä uskaltaisi, kun muutenkin pannut joutuvat kestämään kovaa kulutusta, niin käsinpesu ainakin säästää niitä siltä osin.

Viimeisimpänä meillä on ollut käytössä Hackmanin Matador paistokasari ja kakkospannuna vanhempi Kovanaama. Paistokasaristahan saa maksaa melkein tuplahinnan verrattuna tavalliseen matalareunaiseen paistinpannuun, joten siinäkin mielessä kyllä kirpaisee, kun 60-70 euroa maksava kasari on alle vuoden käytön jälkeen pilalla. Lueskelin, että porukka on tehnyt noista reklamaatioita Hackmanille ja saaneet mukisematta uudet pannut tilalle, jotka ovat sitten taas menneet pilalla ja kierre jatkuu. Itsekin harkitsin, että pitäisikö ryhtyä laatimaan valitusta, mutta en tiedä, onko minulla kuitit enää tallessa.

Mutta joka tapauksessa nyt on tullut mitta täyteen näitä kyseisiä pannuja. Polkkapossun innoittamana minäkin päätin marssia Ikeaan ja kokeilla, miten toimii halpispannu. Aika tietysti näyttää, miten tämä 365+-pannu kestää, mutta ainakin ensimmäisten kokeilujen perusteella pannu on ollut oiva ostos. Hinnalla sitä ei todellakaan ole pilattu, sillä 28 cm pannusta sai pulittaa vaivaiset 14,99 euroa. Pannussa on Teflon Platinum Plus-pinnoite ja muilta osin pannu on ruostumatonta terästä. Chocochili etsintäkuulutti hyvää paistinpannua tuossa keväällä ja kommentteja lukiessani huomasin, että myös muutamat muut Polkkapossun ohella vannoivat Ikean 365+-paistinpannun nimeen vielä parinkin vuoden käytön jälkeen. Innolla odotan seuraavien kuukausien ja toivottavasti vuosien paistotuloksia uudella pannulla :)


21 kommenttia:

  1. Mä oon tykästynyt Lidlin paistinpannuihin. Tai siis paistokasariin. Tosin tuo meidän kasari, kolmen todella ahkeran käyttövuoden jälkeen, alkaa olla valmis hätävarapannuksi. Mutta sen mitä kesti, oli aivan loistava. Kokemusta on kalliimmistakin pannuista, mutta en mä enää niitä huoli. Kunhan Lidliin noita seuraavan kerran tulee, haen uuden tilalle :)

    Hackman ei valitettavasti enää oikein vakuuta laadullaan. Sain joku aika sitten lahjaksi pienen Hackmannin kasarin, jonka pohja oli valmiiksi mutkalla. Kun kävin kaupassa sitä vaihtamassa, löytyi yksi ainoa suorapohjainen kasari. Kaikki muut oli mutkalla johonkin suuntaan. Että se siitä laadusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ihan silmät kiinni olen minäkin ostellu kalliita Hackmanin pannuja, että ne muka olisivat hyviä. Aiemmin en ole halpispannuihin tutustunutkaan. Katsotaan, miten tämä Ikean pannu kesää meikäläisen käsittelyä :)

      Poista
  2. Minä ajattelin seuraavaksi panostaa muutamaan valurautapannuun, toinen lihalle ja toinen kalalle. Lapin reissulla tuli käytettyä vallan valurautapannua ja kyllä oli moni ruokakin paljon maistuvampaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai pitääkö olla eri pannut eri raaka-aineille? :O Tuota en tiennytkään. Itsekin mietin valurautapannun ostamista, mutta testailen ensin tuota Ikean pannua, miten se toimii mun kokkailuissa :)

      Poista
    2. No näin ne väittävät että kalan maku tarttuu pannuun niin voimakkaana, että saattaa joutua syömään kalanmakuista possua! :) En tiedä pitääkö paikkansa, kokeneemmat pannun käyttäjät voivat kertoa oman kokemuksensa.

      Poista
    3. Mulla oli päin vastainen mielikuva valuraudasta, mutta sekoitin sen valurautapataani, jossa on emaloitu pinta, jonka ansiosta voi valmistaa kalaa ja lihaa samassa padassa, eikä tartu maut.

      Poista
  3. Mun täytyy kyllä varmaan kans marssia Ikeaan ostoksille! Kukkaron nyörit ei taida nyt antaa myöden ostella mitään 200 euron pannuja (varsinkaan, kun siitäkään ei tunnu olevan takuita, kestääkö ne kuitenkaan...) joten tuo Ikea voisi olla ihan varteenotettava vaihtoehto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne vaan ostoksille :) Ja jos miettii, et olen aiemmin ostanu sen Hackmanin kasarin 60 eurolla ja se kesti vajaan vuoden ja nyt ostin Ikean pannun 15 eurolla. Niitä kärsii ostaa 4 vuodessa uutta, jotta pääsee samoihin hintoihin Hackmanin "laatupannun" kanssa. Että... katsotaan, millainen sijoitus tämä on :)

      Poista
  4. Mäkin ostatin tuommoisen Ikean pannun kakkospannuksi koheltavampiin kokkauksiin, kuten ensin liedellä ja sitten vielä uunissa (paistinpannussa) kypsennettäviin ruokiin. Ja tosiaan osoittautuikin edullisuuden lisäksi poikkeuksellisen hyväksi pannuksi. Ei näy käytön merkkejä, ja tiskauspuuhissakin se on normia helpompi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuullostaa hyvältä :) Miten kauan sulla on ollu Ikean pannu käytössä?

      Poista
    2. Joululahjahan se oli. Piti hetki tuumailla, että viime- vai edellisjoulun... Mutta tammikuussa 2012 olen sen ruokakuvien perusteella korkannut käyttöön. Päivittäisenä/ainoana pannuna se ei kuitenkaan ole ollut.

      Poista
    3. Aivan :) Mulla Ikean pannu on nyt ihan ykköspannuna, joten katsotaan, miten pitkään kestää mun käsittelyssä.

      Poista
  5. Upeeta. Pannu on ollut kolme kuukautta testissä mökillä saaressa kesäkeittiössä ja oon pessyt sitä koko ajan merivedellä. Heh, ei ole edes ruostunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pannu on kestänyt myös kesäkäsittelyä :D

      Poista
  6. Lidl:n pannut pelittää useamman vuoden, eikä maksa paljon ja ne paksupohjaiset nimenomaan. Oma pannu kalalle ja lihalle kannattaa olla, huuhtelu vaan ja mieluiten ilman pesuainetta. Valurautapannujen kanssa en ole sinut ja luulen että naarmuttaisin sellaisella helpommin keraamisen keittotason.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy pistää korvan taakse tämä vinkki Lidlin pannuista :) Valurauta tosiaan painaa sen verran, että pannujen ja patojen käsittelyssä täytyy olla varovainen.

      Poista
  7. Meillä on tainnut käydä hyvää tuuria Hackmanin pannujen kanssa. Useamman vuoden ovat aina kestäneet käyttöä. Tällä hetkellä on käytössä myös Lidlin paistokasari. Reilu puoli vuotta ollut käytössä, ja sekin on ihan uuden veroinen vielä, joten ilmeisesti halvallakin hyvää saa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, kyllä se on nyt käynyt selväksi, ettei kannata hintalappua tai merkkiä tuijottaa :) Hyvää löytyy mualtakin :)

      Poista
  8. Olet ostanu loistopannun! Meillä on pari tuollaista pannua valurautaisten lisäksi. Molemmat erinomaisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä! Kiva kuulla, että muillakin on positiivia kokemuksia Ikean pannuista :)

      Poista