12. lokakuuta 2013

Ruisneliöt

Olen pitkään haaveillut ruisleivän leipomisesta, mutta asia on tyssännyt heti alkumetreillä ruisjuuren hankkimiseen. Eli laiskuuttani olen jättänyt asian sikseen. Aiemmin Helsingin Myllyltä saamani tuotepaketti sai minut innostumaan uudestaan ruisleivän leipomisesta, sillä jauhojen ja hiutaleiden joukossa oli myös pussillinen ruisleipäaineista, joka sisältää aitoa taikinajuurta. Tämä resepti löytyy leipäainespussin kyljestä.

Tässä siis ensi kosketus ruisleivän leipomiseen - helposti :) Joskus kyllä haluan päästä tekemään ruisleipää ihan perinteisin menoin, mutta hauskaa harjoitusta oli tämäkin. Leivistä tuli hyvänmakuisia ja tuoreena ainakin rakenne miellytti minua. Laitoin osan leivistä pakastimeen, joten katsotaan, miltä ne maistuvat sen jälkeen.

Ruisneliöt:

9 dl vettä
25 g tuorehiivaa
16 ½ dl Myllärin ruisleipäainesta
leipomiseen Myllärin ruisjauhoja

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää joukkoon ruisleipäaines ja vaivaa taikina pehmeäksi. Kohota liinan alla 1 ½ tuntia.

Kumoa taikina pöydälle. Käytä taikinan kaulitsemiseen runsaasti ruisjauhoja, sillä taikina on melko tahmeaa ja tarttuu helposti pöytään ja kaulimeen. Kaulitse taikinasta noin 2-3 cm paksuinen levy ja leikkaa levystä parikymmentä neliötä. Nosta neliöt leivinpaperin päälle pellille ja pistele niihin haarukalla reikiä.

Kohota ruisneliöitä liinan alla 40 minuuttia. Lisää uunin pohjalle metallisessa astissa vettä, niin saat leipiin rapeamman kuoren. Paista 250C asteessa leipien paksuudesta riippuen 20-25 minuuttia.







2 kommenttia:

  1. Oi olen niin koukussa näihin sinun ruisleipomuksiin! Neliöt näyttävät todella herkullisilta, pitää laittaa taas kokeilulistalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, että kiva kuulla :) Nyt olen sulatellut pakastimesta ruisneliöitä ja maistuu edelleen todella hyvältä! Näitä teen varmasti itsekin uudestaan :)

      Poista