22. marraskuuta 2013

Klaus K - American Christmas Grill 2013

Tällä viikolla joulun odotus lähti käyntiin oikein amerikkalaiseen tyyliin, kun sain kutsun Klaus K Hotelliin nauttimaan heidän upeasta joulubuffetista. Tämän vuoden American Christmas Grill joulumenu pohjautuu viime vuoden suuren suosion saaneeseen menun ja sisältää upeita amerikkalaisia herkkuja lähtien coleslawsta, ribseihin ja juustokakkuun.




Kaiken kaikkiaan joulubuffet oli hyvä kokonaisuus, joka sisälsi vähän kaikille kaikkea, kuten amerikkalaisessa juhlakattauksessa on tarkoituskin. Perinteisistä suomalaisista jouluruoista nämä Amerikan jouluherkut ovat kaukana, mutta tarjoavat varmasti herkullisen ja ainakin erilaisen jouluruokailun Klaus K:ssa ruokaileville. Tarkemmin menuun voi tutusta Klaus K:n sivuilla, mutta nostan nyt esiin muutamia omia suosikkeja tästä joulukattauksesta. 

Alkuruokabuffetissa tykkäsin eniten Hollywoodin klassikkosalaatista, jossa oli muun muassa kanaa, avokadoa ja sinihomejuustoa. Myös italialaiset leikkeleet ja leppäsavustettu porsaan kassler olivat mieleeni. Valitettavasti alkuruoat olivat kuitenkin illallisen heikoin lenkki, joihin olisin kaivannut enemmän makujen ilotulitusta.

Hollywoodin klassikkosalaatti jossa
mm. kanaa, avokadoa, pekonia, sinihomejuustoa





Joulumenun pääruoat tarjoillaan normaalisti pöytiin lautasannoksina, mutta me pääsimme maistamaan kaikkia vaihtoehtoja ja niiden seuraan tarkoitettuja lisukkeita. Pääruoista itse suosittelisin joko herkullisia ribsejä tai savustettua lohta ihanan hapokkaan guacamolen kanssa. Itseasiassa lohi ja guacamole oli itselläni se annos, joka pisti suussani bileet pystyyn. Yksinkertaista, mutta todella herkullista! Melko makeaksi osoittautunut karamellisoitu kalkkuna on myös hyvä vaihtoehto, jos ei pelkää makeahkoa pääruokaa.

Miedosti savustettua lohta ja guacamolea























Porsaan ribsejä grillistä ja vaahterasiirappi-BBQ-kastiketta




Jälkiruokapöytä oli kaikkine koristeluineen ilo silmälle. Erilaisia kakkuja, pikkuleipiä ja makeisia sisältävä jälkiruokabuffet vaatii jo vatsan venytystä, jos aikoo maistaa kaikkea. Tässäkin pöydässä suosikikseni nousi yksinkertainen klassikko eli mustikkajuustokakku New Yorkin tapaan. Myös suklainen banaanikakku maapähkinäkuorrutuksella maistui herkulliselta.

Klaus K Hotellille suuri kiitos tarjoamastanne herkullisesta jouluillallisesta ja bloggaajakollegoille vielä kerran kiitos hyvästä seurasta :)

Mustikkajuustokakkua New Yorkin tapaan

Juustolajitelma, suklaista banaanikakkua maapähkinäkuorruteella ja vadelmamoussekakkua a lá financiere

Kuvat: Klaus K Hotel

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti