9. kesäkuuta 2014

Nyhtökanaburgerit

Pulled porkia on tullut tehtyä useammankin kerran, mutta nyt meillä herkuteltiin helposti valmistuvalla nyhdetyllä kanalla. Kimmokkeen tähän sain Yhteishyvän Ruoka-lehdestä (06/2014), josta alkuperäinen resepti on peräisin. Itse muunsin hieman kastikkeen ainesosamääriä, koska tein kanaa 800 g alkuperäisen ½ kilon sijaan. Tämä resepti on melkein rikollisen helppo, eikä vaadi suuria kokkaustaitoja. Paha lähteä vertaamaan, onko nyhdetty possu vai kana parempaa, kun kummatkin maistuvat mahtavalta.

Nyhtökana:

800 g broilerin rintafileitä
5 rkl fariinisokeria
5 rkl soijakastiketta
1 prk tomaattipyreetä
3 rkl valkoviinietikkaa
3 cm:n pala tuoretta inkivääriä
3 valkosipulinkynttä
3 tl sambal oelek-chilitahnaa

Kuori ja pilko valkosipulit. Hienonna inkivääri. Sekoita kaikki maustekastikkeen aineet ja kaada kastike kanafileiden päälle voideltuun uunivuokaan. Peitä vuoka foliolla. Paista 150C uunissa 2 ½ tuntia. Nosta ylikypsät broilerit pois kastikkeesta ja nyhdä haarukalla suikaleiksi. Lisää joukkoon kastike ja tarjoa hampurilaisten välissä.

Lisäksi:

hampurilaissämpylöitä
cheddar-sulatejuustoa
majoneesia
jääsalaattia
tomaattia
punasipulia






8 kommenttia:

  1. Nyhtökana yllätti ja oli lähes yhtä hyvää kuin nyhtöpossu, näin ainakin meillä tuumattiin kun tein nyhtökanaa tacojen täytteeksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin nopeammin tämä kana valmistuu kuin possu, jos nyt jotain parempaa haluaa hakea. Mutta minunkin mielestä ovat melkein yhtä hyviä :) Riippuu tietysti siitäkin, minkälaisen soosin lihalle keittää.

      Poista
  2. Pakko tehdä tätä itsekin! Chilitahnaa ei kyllä taloudesta ainakaan vielä löydy, mutta täytyy soveltaa jotain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtä hyvin voi tietysti käyttää tuoreitakin chilejä. Mutta voin lämmöllä suositella sambal oelek-tahnaa, koska se säilyy avattunakin pitkään jääkaapissa.Itse käytän sitä lähes aina, kun reseptissä mainitaankin chili :)

      Poista
  3. Sinun ruokakuvasi ovat tosi kauniita ja valoisia, upeita! Tämäkin burgeri näyttää tosi herkulliselta, ja varmasti olikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! On tässä tullut vuosien varrella harjoiteltua ja kamerakalustokin on päivitetty pariinkin otteeseen paremmaksi. Kuvia on kertynyt varmaan satoja ellei tuhansia, niin kyllä sitä pikkuhiljaa harjaantuu :)

      Nyhtökanaburgerit olivat todella hyviä ja valmistuivat vähällä vaivalla. Kannattaa kokeilla :)

      Poista
  4. Näyttää kyllä hyvältä. Possuversiokin on minulta vielä kokeilematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kokeile vaikka ensin tätä kanaa, kun se on niin vaivaton. Jos tykkäät, niin ei muuta kuin possun kimppuun. Siinä riittää vähän enemmän tekemistä :) Tai siis pidempi aika kuolata uunin edessä, kun herkku kypsyy.

      Poista