10. marraskuuta 2013

Mehevä porkkanakakku

Porkkanaraaste tuo mausteiseen kakkuun ihanaa mehevyyttä. Kaneli, inkivääri ja manteli tuovat jo mieleen aavistuksen joulua. Tämän porkkanakakun leivoin meille syysloman päätteeksi. Se maistui ihanalta sateisena syyspäivänä kahvin kanssa nautittuna. 

Porkkanakakku:

3 kananmunaa
3 dl fariinisokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
1 tl jauhettua inkivääriä
4 dl porkkanaraastetta
2 dl oliiviöljyä

Kuorrutus:
50 g voita
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 1/2 dl tomusokeria

Koristeeksi:
mantelirouhetta

Vatkaa huoneenlämpöiset kananmunat ja fariinisokeri vaahdoksi. Sekoita vehnäjauhojen joukkoon leivinjauhe, kaneli ja inkivääri. Kuori ja raasta porkkanat. Lisää kananmuna-sokerivaahtoon vuorotellen jauhoja, porkkanaraastetta ja öljyä. Sekoita tasaiseksi ja kaada korppujauhotettuun irtopohjavuokaan. Paista 200C asteessa 25 minuuttia. Anna jäähtyä ennen kuorrutteen levittämistä.

Sekoita tuorejuuston joukkoon pehmeä voi ja tomusokeri. Levitä tai pursota kuorrutus kakun päälle. Koristele mantelirouheella.



12 kommenttia:

  1. Niin ihana kuva. Pakko kokeilla joskus vaikka mieheke ei tykkää ollenkaan. Saanpa herkutella yksin.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kokeile ihmeessä :) Ehkä mieskin innostuu, tää oli tosi hyvää ja kuorrute kruunaa kaiken :)

      Poista
  2. Porkkanakakku on kyllä aivan liian ihanaa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on <3 Se on ihanan mehukasta ja mausteista. Kuorrutus on mun lempparia!

      Poista
  3. Porkkanakakku on kyllä yks ehdottomista lemppareista. Ite teen porkkanakakun soseesta,jos kiinnostaa niin tässä http://laaxojnas.blogspot.fi/2013/11/porkkanakakkua-valkosuklaamoussella-ja.html?m=0 mahtavan herkullinen myös tää sun setti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) On se kyllä hyvää! Herkullinen tuo sinunkin resepti :)

      Poista
  4. Nam, onpa kiva idea lisätä inkivääriä! Enpä ole aikoihin tehnyt porkkanakakkua itse, mutta viime viikolla herkuttelin sillä muuten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raakana taikina maistui tosi inkivääriselle ja pelästyinkin vähän, että mitäköhän tästä tuli. Paistettuna kaikki maut olivat kuitenkin enemmän kuin kohdillaan :)

      Poista