15. kesäkuuta 2010

Tervetuloa ruokablogiini!

Olen jo pidemmän aikaa miettinyt oman ruokablogin perustamista, mutta aloittaminen on jäänyt useasti vain ajatukseksi. Nyt päätin kuitenkin tehdä tästä bloggaushaaveesta totta ja aloittaa oman ruokablogin. Katsotaan, miten bloggaus lähtee käyntiin ja minkälaiseksi blogini kehittyy, mutta toivoisin, että pidätte siitä, mitä kirjoitan. Palaute on aina tervetullutta!

Kun vihdoin olin tehnyt päätöksen blogin kirjoittamisesta, ensimmäisenä oli tietysti keksittävä nimi blogilleni. Nimen keksiminen aiheutti paljon päänvaivaa, mutta päädyin nimeämään ruoka-aiheisen blogini "Skorpionin keittiössä". Halusin nimen jotenkin kuvastavan myös luonnettani. Varmaan arvaattekin, että olen horoskoopiltani skorpioni. Skorpioni kuvaa hyvin luonnettani. Löysin Maku.fi-sivulta artikkelin "Ruokaharrastajan horoskooppi", jossa kuvattiin aika osuvasti skorpionin luonnetta kokkaajana. Skorpionin horoskooppi on otsikoitu "intohimona ruoka" ja se todella osuu nappiin. "Ääripäät vetävät skorpionia puoleensa, eikä hänen mustavalkoisen elämänsä kartalta löydy kultaista keskitietä. Hänen mottonsa on kaikki tai ei mitään, eikä hän voi kuvitellakaan elävänsä kompromisseja tehden. Hän vaatii ympärilleen ylä- ja alamäkeä, raastavaa tunnetta ja seesteisiä onnen hetkiä. Skorpioni reagoi kaikkeen kokemaansa voimakkaalla tunteella – samanaikaisesti sekä syvällä että pinnalla. Hän vihaa ja rakastaa yhtäaikaisesti", Paula Nummela kirjoittaa (Maku 1/2004).

Ajatuksenani on esitellä blogissani kokkauksia ja leipomuksia, joita olen saanut aikaiseksi. Kokkailen arkista, mutta herkullista ruokaa opiskelijabudjetilla, leivon omia ja poikaystävän lempiherkkuja ja välillä kokeilen keittokirjojen/muiden ruokablogien/ruokalehtien/ruokaohjelmien innoittamana jotain uutta.

Blogini ensimmäisessä postauksessa haluaisin jakaa kanssanne salaattiohjeen, joka on saanut minut innostumaan enemmänkin ruokaisista salaateista.

Kana-fetasalaatti (kahdelle)

½ kerä jäävuorisalaattia
1 paprika
1-2 tomaattia
300g maustamattomia broilerin fileesuikaleita
Santa Marian grillaus- & yleismausetta
1 pkt (150g) Arla Apetina fetakuutioita ja paprikaa mausteöljyssä
muutama rengas punasipulia

kastike
1 prk kevyt kermaviiliä
1 Ranch-dippikastikepussi



Ruskista kanasuikaleet tilkassa rypsiöljyä ja mausta kypsät suikaleet grillaus- & yleismausteella. Pilko salaatti suikaleiksi, kuutioi paprika ja tomaatti. Kokoa salaatti annoksiksi syviin lautasiin. Laita maustetut kanasuikaleet salaattipohjan päälle. Leikkaa punasipulista muutama rengas oman maun mukaan. Pilko renkaat pienemmiksi suikaleiksi ja lisää salaattiin. Valuta fetasta öljy pois ja annostele salaatin päälle. Sekoita dippijauhe kermaviiliin ja roiski salaatin sekaan muutama teelusikallinen kastiketta.

4 kommenttia:

  1. ? Tämmoistäkö se siskontyttö on ruvennut touhuamaan...

    Tosiaankin pirteä ja kiva!

    VastaaPoista
  2. Joo, kiitos :) Oon jo pidemmän aikaa ajatellut aloittaa tälläisen uuden "harrastuksen" ja nyt, kun on aikaa niin tästä se lähtee..!

    VastaaPoista
  3. namm munkin pitäs alkaa harrastaa ruokasiasalaatteja! (:

    VastaaPoista