Tämä viikko on mennyt lomaillessa ensin kotipuolessa Savossa ja nyt loppuviikko Helsingissä. Yllättäen tulin flunssaan maanantaina - tunnolliset sairastaa lomalla. Tauti on kuitenkin pysynyt kurissa kiitos kiinalaisen terveyshieronnan, akupunktion ja mummon mustaherukkamehun :) Eilen heräilin lomakooman keskeltä siihen, että ensi viikollahan on vappu! Kehittelinkin muutaman helpon reseptin vappu-piknikiä varten. Tässä niistä ensimmäinen.
Minilihapullat:
400 g naudan jauhelihaa
100 g ruohosipulituorejuustoa
2 rkl maizenaa
1 kananmuna
2 tl Dijon-sinappia
1 tl suolaa
Sekoita lihapullataikina tasaiseksi ja muotoile siitä 40 minilihapullaa. Paista lihapullia uunissa 200C asteessa 15-20 minuuttia. Käännä lihapullat paiston puolessa välissä, jotta ne saavat tasaisesti väriä.
Kurkkudippi:
2 dl crème fraichea
10 cm pala kurkkua
3 rkl ruohosipulia silputtuna
1 valkosipulinkynsi
1 tl sitruunamehua
ripaus suolaa
mustapippuria
Kuori ja kuutioi kurkku aivan pieniksi kuutioksi. Silppua ruohosipuli ja valkosipuli. Sekoita kurkku, ruoho- ja valkosipuli crème fraichen joukkoon. Mausta sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla. Anna kurkkudipin maustua jääkaapissa ½ tuntia.
Minulla on muuten ollut testissä kuvassa näkyvä puukuituinen Arcos-leikkuulauta, jonka sain Chez Mariukselta Blogat-yhteistyön merkeissä. Vain noin sentin paksuinen puukuitulauta on kevyt, mutta tuntuu veitsen alla melko kovalta.
Musta leikkuulauta on muotoilultaan tyylikäs ja sopii olemaan keittiössä esilläkin. Laudan voi pestä astianpesukoneessa, mutta minusta lautaan jää helposti ikävän näköisiä kuivumisjälkiä. Olen yrittänyt saada niitä käsitiskissä pois vaihtelevalla menestyksellä. Onko muut laudan testaajat huomanneet samaa?
Pääasiassa Arcos-leikkuulaudasta on jäänyt positiivinen kuva, joten varmasti harkitsen jatkossakin puukuituisten leikkuulautojen hankkimista muovisten sijaan. Laudalle luvataan 10 vuoden takuu, joten pitkäikäisiä näiden pitäisi olla.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti