27. huhtikuuta 2014

Sinappikuorrutettua lohta

Loma alkaa lopuillaan ja taas on aika palata arkiruokien pariin. Sunnuntain lounaaksi valmistin meille sinappikuorrutettua lohta, joka syntyi käden käänteessä. Yleensä maustan lohen perinteisesti suolalla, mustapippurilla ja sitruunamehulla, joten sinappinen lohi oli kivaa vaihtelua.

Lisukkeeksi paistoin pannussa parsakaalia, punasipulia ja tomaattia. Mies puolestaan söi oman annoksensa porkkanariisin kera.

Sinappikuorrutettu lohi:

800 g lohta
1 ½ tl hienoa merisuolaa
2 rkl Dijon-sinappia
1 rkl mietoa Turun sinappia
1 rkl hunajaa
3 rkl korppujauhoja

Poista lohesta nahka ja ruodot. Leikkaa lohi annospaloiksi ja asettele palat leivinpaperin päälle uunipellille. Ripottele pintaan suola. Sekoita keskenään sinapit ja hunaja. Levitä seos suolattujen lohipalojen päälle. Lisää lopuksi korppujauhot.

Paista uunissa 200C asteessa 15 minuuttia. Tarjoa paistettujen kasvisten kera.




1 kommentti:

  1. Joo, me tykättiin tästä molemmat :) Teen varmasti toistekin. Sinappi kalan kanssa tuo hyvää vaihtelua :)

    VastaaPoista