Näytetään tekstit, joissa on tunniste kalaruoat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kalaruoat. Näytä kaikki tekstit

13. syyskuuta 2014

Kylmäsavulohinapit

Näitä kylmäsavulohitahnalla täytettyjä ruissipsejä on tullut nautittua itse ja tarjottua useammillekin vieraille jo moneen kertaan - niin hyviä ne ovat. Alunperin maistelin tämäntapaisia herkkuja anoppini yllätyssynttäreillä, mutta tämä resepti on peräisin Valiolta.

Monessa reseptissä, jota selasin, oli mukana tilliä, enkä halunnut valita sellaista ohjetta. Usein tilliruukut jäävät jääkaappiini pilaantumaan, kun niitä ei tule käytettyä kokonaan. Tässä reseptissä tillin maku tulee tuorejuustosta, joten hävikkiä ei tule. Laitoin myös alkuperäisestä reseptistä poiketen kylmäsavulohta 150 grammaa sadan gramman sijasta. Tässäkin kohtaa siitä yksinkertaisesta syystä, että kylmäsavulohta myydään 150 gramman pakkauksissa. Voihan sitä lohta tietysti ostaa tiskistä juuri sen sata grammaa, mutta lohinapit maistuvat herkullisilta tuhdisti lohisina :)

Tänään meillä nautitaan kylmäsavulohinappeja lauantai-illan kunniaksi valkkarin kanssa. Parhaimmalta ne maistuvat samantien nappien täyttämisen jälkeen, kun ruissipsi on ihanan rapsakka. Kylmäsavulohitahnan voi tehdä hyvissä ajoin etukäteen ja täyttää ruissipsit vasta juuri ennen tarjoilua. 

Kylmäsavulohinapit:

150 g kylmäsavulohta
1 pieni punasipuli
200 g tillituorejuustoa
2 tl sitruunamehua
Linkosuon ruissipsejä

Kuutioi kylmäsavulohi ja leikkaa punasipuli pieneksi silpuksi. Sekoita lohi ja sipuli tuorejuuston sekaan. Mausta sitruunamehulla. Lusikoi noin 1 teelusikallinen täytettä per ruissipsi. 



2. heinäkuuta 2014

Pinaattimunakasrulla savulohitäytteellä

Kokkausintoni on viime aikoina keskittynyt aiemmin hyväksi havaittuihin resepteihin, joten blogin puolella ei ole ollut kauheasti raportoitavaa. Jos meikäläisen ruokaintoilut kuitenkin kiinnostaa, kannattaa seurata Skorpionin keittiötä Facebookissa tai instagramissa (@jenniiikaroliina).

Tänään kuitenkin pyöräytin meille nopean, mutta erittäin herkullisen lounaan. Pinaatti toimi munakasrullassa savulohitäytteen kanssa loistavasti ja sanoisin, ettei tästä puuttunut mitään. Onneksi sitä jäi vielä pala, niin voi vaikka napsia herkun iltapalaksi tai huomiseksi lounaaksi :)

Pinaattinen munakasrulla:

150 g pakastepinaattia
4 kananmunaa
2½ dl kevytmaitoa
1 tl suolaa
3/4 dl täysjyvävehnäjauhoja
3 rkl öljyä

Sulata pakastepinaatti ja purista siitä ylimääräinen neste pois. Riko kulhoon kananmunat ja sekoita joukkoon pinaatti, maito ja suola. Lisää myös jauhot ja lopuksi öljy. Kaada munakastaikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 200C asteessa noin 20 minuuttia.

Savulohitäyte:

250 g lämminsavulohta
1 prk Creme Cuisine sipulisekoitusta

Sekoita lämminsavulohi ja creme cuisine. Kuumenna täyte paistinpannulla. Levitä täyte paistetun munakaslevyn päälle ja kieritä munakas rullalle. Nosta tarjolle salaatin kanssa.



8. toukokuuta 2014

Savulohisalaatti

Kevät on tuonut mukanaan valitettavan monta harmaata sadepäivää, jolloin olen pysytellyt tiukasti neljän seinän sisällä. Flunssa tuntuu olleen mulla todella tiukassa, mutta ehkä viimein näkyy valoa tunnelin päässä. Jospa tämä tästä :)

Sateisen kotoilupäivän illalliseksi tein meille kevyempää ruokaa eli salaattia. Se olikin nopeasti tehty ja myös syöty, sillä savulohi maistui pitkästä aikaa todella herkulliselta. 

Savulohisalaatti:

1 ruukku Kartanon salaattia
½ kurkku
2 tomaattia
2 keitettyä kananmunaa
400 g lämminsavulohta
sitruunamehua
mustapippuria

Keitä kananmunia 8-9 minuuttia. Jäähdytä, kuori ja leikkaa lohkoiksi. Revi kulhoon salaatti, pilko joukkoon kurkku ja tomaatit. Poista lohesta nahka ja mahdolliset ruodot. Lisää kananmunalohkot ja lohi sopivina suupaloina salaatin joukkoon. Mausta salaatti sitruunamehulla ja mustapippurilla.



27. huhtikuuta 2014

Sinappikuorrutettua lohta

Loma alkaa lopuillaan ja taas on aika palata arkiruokien pariin. Sunnuntain lounaaksi valmistin meille sinappikuorrutettua lohta, joka syntyi käden käänteessä. Yleensä maustan lohen perinteisesti suolalla, mustapippurilla ja sitruunamehulla, joten sinappinen lohi oli kivaa vaihtelua.

Lisukkeeksi paistoin pannussa parsakaalia, punasipulia ja tomaattia. Mies puolestaan söi oman annoksensa porkkanariisin kera.

Sinappikuorrutettu lohi:

800 g lohta
1 ½ tl hienoa merisuolaa
2 rkl Dijon-sinappia
1 rkl mietoa Turun sinappia
1 rkl hunajaa
3 rkl korppujauhoja

Poista lohesta nahka ja ruodot. Leikkaa lohi annospaloiksi ja asettele palat leivinpaperin päälle uunipellille. Ripottele pintaan suola. Sekoita keskenään sinapit ja hunaja. Levitä seos suolattujen lohipalojen päälle. Lisää lopuksi korppujauhot.

Paista uunissa 200C asteessa 15 minuuttia. Tarjoa paistettujen kasvisten kera.




20. helmikuuta 2014

Lohta, guacamolea ja mustapapusalaattia

Grillataan ja chillataan-blogin emännöimä helmikuun ruokahaaste on pyörinyt mielessäni pidemmän aikaa. Päätinkin vielä viime hetkillä osallistua mukaan kisaan, jossa teemana on Meksiko.

Lähdin toteuttamaan limen ja chilin maustamaa lohiannosta, johon sain inspiraatiota Maku-lehden reseptistä muutaman vuoden takaa. Lohen kylkeen tein vielä ihanan täyteläisen guacamolen, jota varten kaupasta löytyi juuri sopivan pehmeitä avokadoja.

Omaan kokkausaikatauluun sopivien, kypsien avokadojen löytäminen on nykyisin melkoinen haaste. Usein hedelmähylly on täynnä kivikovia, vihreitä avokadoja tai aivan liian pehmeitä, ylikypsiä yksilöitä. Nyt kävi siis tuuri :)

Limelohi:

500 g kirjolohta
1 tl merisuolaa
mustapippuria myllystä
1 limetin mehu

Leikkaa lohi annospaloiksi. Mausta merisuolalla, mustapippurilla ja limetin mehulla. Anna maustua guacamolen ja papusalaatin valmistamisen ajan. Paista voissa pannulla molemmilta puolilta kauniin väriseksi.

Guacamole:
2 avokadoa
1 punainen chili
1 valkosipulinkynsi
½-1 limetin mehu
ripaus suolaa
mustapippuria

Halkaise avokadot, poista kivet ja koverra hedelmäliha kulhoon. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Poista chilistä siemenet ja pilko pieneksi silpuksi avokadotahnan joukkoon. Purista mukaan valkosipulinkynsi ja limen mehu. Mausta vielä ripauksella suolaa ja mustapippuria. Laita tarjoilukulhon pohjalle avokadon kivi estämään guacamolen tummumista.

Mustapapusalaatti:

170 g mustapapuja
3 kypsää, isoa tomaattia
100 g maissia
2 rkl oliiviöljyä
3 rkl makeaa chilikastiketta
1 limetin mehu
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä
kourallinen lehtipersiljaa

Huuhtele ja valuta mustapavut. Poista tomaateista kannat ja pilko tomaatit kuutioiksi. Sekoita papujen joukkoon tomaattikuutiot ja maissi. Mausta oliiviöljyllä, chilikastikkeella ja limetin mehulla. Lisää vielä ripaus suolaa ja mustapippuria. Leikkaa lehtipersilja silpuksi ja viimeistele sekoittamalla se salaattiin.



17. lokakuuta 2013

Täytetyt letut

Myllärin Luomun järjestämä Suomen inspiroivin kisa jatkuu lokakuussa teemalla "lumoudu luomusta". Syyskuun inpiroivammiksi leipojaksi Tomi Björck ja Myllärin Luomu valitsivat Kirsin keittiössä-blogin. Suuren suuret onnittelut Kirsille! :)

Lokakuun teeman mukaisesti lähdin lähimarkettiin etsimään luomuinspiraatiota. Kiertelin hevi-osastolta maitohyllyn kautta leivontaosastolle ja etsin leivontaan sopivia luomutuotteita. Idea syntyikin kananmunahyllyn kohdalla, josta poimin koriini luomumunia. Maitohyllystä hain luomurahkaa sekä -kermaa ja kotona odottivatkin luomujauhot.

Ihan helppoa luomutuotteiden löytäminen ei ollut, sillä kauppa ei ole erikseen merkinnyt hyllynreunaetiketteihin luomutuotteita. Tässä siis esimerkki reseptistä, jonka voi monilta osin totetuttaa luomutuotteita käyttämällä.

Täytetyt letut:

Lettutaikina:

5 dl luomumaitoa
2 ½ dl Myllärin Luomu venhäjauhoja
½ tl suolaa
2 luomu kananmunaa

luomuvoita paistamiseen

Sekoita maidon joukkoon vehnäjauhot ja suola. Lisää viimeisenä kananmunat ja jätä taikina turpoamaan hetkeksi. Kuumenna paistinpannussa voita ja paista 8 ohutta lettua. Anna lettujen jäätyä ja valmista täytteet.

Suolainen kalatäyte:

300 g lämminsavulohta
2 keitettyä luomu kananmunaa
200 g creme fraichea
½ dl ruohosipulia silputtuna
ripaus mustapippuria
sitruunamehua

Poista lohesta nahka ja mahdolliset ruodot. Kuori kananmunat ja leikkaa munaleikkurin avulla pieniksi kuutioiksi. Sekoita creme fraichen joukkoon kala ja kanamunat. Silppua sekaan ruohosipulia ja mausta mustapippurilla ja sitruunamehulla. Annostele jäähtyneiden lettujen väliin ja kääri letut rullalle tai kolmioiksi.

Makea vadelmarahkatäyte:

2 dl luomu vispikermaa
½ dl luomusokeria
250 g luomurahkaa
2 ½ dl kotimaisia vadelmia

Vatkaa sokerilla maustettu vispikerma vaahdoksi. Lisää joukkoon rahka ja sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi vadelmat ja sekoita varovasti, etteivät marjat rikkoudu kokonaan. Täytä vähän jäähtyneet letut rahkalla ja nauti vaikka maitokahvin kera.


27. syyskuuta 2013

Chili-tonnikalapiirakka

Niin ne reseptit kiertää taas :) Bongasin tämän ohjeen Elämää Koivurannassa-blogista, vaikkakin alkuperäinen resepti löytyy Kaakao kermavaahdolla-blogista. Itse lisäsin pohjaan ruisjauhoja, kun totesin sen paprika-fetapiirakan kohdalla niin hyvänmakuiseksi pohjaksi. Tonnikalapiirakkaa en muistaakseni ole tehnyt sitten ala-asteen kotsan tuntien, joten jo oli aikakin :)

Tämä oli erityisesti avomieheni mieleen, sillä chili-tonnikalassa oli reilusti potkua. Omasta mielestäni tästä tuli oikein hyvä, arkinen piirakka, jota kelpasi ottaa töihinkin lounasevääksi. Raikkaan vihersalaatin kanssa toimi hyvin.

Chili-tonnikalapiirakka:

Pohja:
100 g voita
3 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 dl vettä
½ tl suolaa

Täyte:
1 prk chili-tonnikalaa
1 pieni keltainen paprika
10 cm pätkä purjoa
1 prk kermaviiliä
1-2 dl emmental-raastetta
1 kananmuna

Nypi voi ja jauhot murumaiseksi taikinaksi. Lisää joukkoon suola ja vesi. Painele taikina pyöreän piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 10 minuuttia 200C asteisessa uunissa.

Leikkaa paprika ja purjo pieniksi kuutioksi. Valuta tonnikalasta öljy ja hienonna purkissa mausteena olevat chilit pieneksi silpuksi. Levitä paprikat, purjot ja tonnikalat chileineen esipaistetun piirakkapohjan päälle. Sekoita kermaviilin joukkoon juustoraaste ja kananmuna. Levitä seos piirakan päälle.

Paista uunissa 200C asteessa 25 minuuttia. Anna jäähtyä ennen tarjoilua. Tarjoile salaatin kanssa.




13. syyskuuta 2013

Kermainen lohisalaatti

Melkoista haipakkaa on ollut viime viikot, mutta onneksi olen ehtinyt järjestää hieman aikaa ruoanlaitolle ja leipomiselle. Viime viikolla selailin uutta Lohta arkeen ja juhlaan-kirjaa, jonka voitin tyrniä ja tyrskyjä-blogin arvonnasta. Ensivilkaisulta bongasin tämän reseptin testattavaksi, mutta kirjassa näytti kyllä olevan monta muutakin kivankuuloista ohjetta.

Sovelsin hieman reseptin määriä ja hyvä niin, koska melko ison salaatin sain tästä puolikkaallakin ohjeella. Ainiin, vaihdoin graavilohen kylmäsavuloheen omien mieltymysteni mukaan. Avomieheni kanssa oli todettiin molemmat, että salattia täytyy kokeilla myös lämminsavulohi-versiona.

Kermainen lohisalaatti:

250 g pennepastaa
1 ruukku jääsalaattia
1 pieni omena
½ dl tilliä pilkottuna
½ dl ruohosipuli pilkottuna
200-300 g kylmäsavulohta palana
2 dl creme fraichea
½-1 rkl Dijon-sinappia
suolaa
mustapippuria myllystä
tilliä ja ruohosipulia koristeeksi

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan kypsäksi. Huuhtele pasta kylmällä vedellä, valuta ja anna jäähtyä. Revi pesty salaatti tarjoilukulhoon ja kuutioi omena. Kotimaisia omenoita ei tarvitse edes kuoria. Lisää joukkoon pilkottu tilli ja ruohosipuli. Leikkaa kylmäsavulohi kuutioiksi, sekoita salaattipohjan joukkoon kalat, pasta sekä creme fraiche. Mausta Dijon-sinapilla, suolalla ja pippurilla. Koristelu tuoreella tillillä ja ruohosipulilla.







10. elokuuta 2013

Juustoinen kalakeitto

Pitkästä aikaa meillä syötiin kalakeittoa. Halusin tuunata perinteistä lohikeittoa käyttämällä perunoiden tilalla kukkakaalia ja lisäämällä keittoon sulatejuustoa tuomaan täyteläisyyttä. Käytin tällä kertaa miedonmakuista maustamatonta Pohjanpoika-sulatejuustoa, mutta keittoon varmasti sopisi joku voimakkaammankin makuinen juusto.

Juustoinen kalakeitto:

5 dl vettä
1 kalaliemikuutio
3 porkkanaa
1 pieni kukkakaali
1 sipuli
100 g sulatejuustoa
2 dl ruokakermaa
300-400 g lohta
1/2 tl merisuolaa
tuoretta tilliä
tuoretta ruohosipulia
mustapippuria myllystä

Kuori ja leikkaa porkkanat ohuiksi siivuiksi. Pese kukkakaali ja irroita kukinnot. Kuori ja pilko sipuli ohuiksi suikaleiksi. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää joukkoon kalaliemikuutio sekä porkkanasiivut. Keitä 5 minuuttia ja lisää sitten joukkoon kukkakaalin kukinnot ja sipulisuikaleet. Jatka kypsentämistä taas 5 minuuttia.

Sekoita joukkoon sulatejuusto ja ruokakerma. Poista lohesta nahka ja ruodot. Leikkaa kuutioiksi ja mausta suolalla. Lisää keiton joukkoon. Jatka keittämistä vielä 7-10 minuuttia, kunnes kalakin on kypsää. Mausta tuoreella tillillä ja ruohosipulilla sekä mustapippurilla. Tarjoa ruisleivän kanssa.






22. kesäkuuta 2013

Kesäpöydän savulohiviettelys

Herkulliset kalaruoat ovat olennainen osa kesäpöytien antimia. Oma lempparini on savustettu lohi niin lämpimänä kuin kylmänä. Tässä yksinkertaisessa kastikeessa käytin molempia. Savulohiviettelys maistuu keitettyjen uusien perunoiden kanssa, mutta myös esimerkiksi iltapalana ruisleivän päällä.

Savulohiviettelys:

400-500 g lämminsavulohta
150 g kylmäsavulohta
1 pieni punasipuli
300 g creme fraichea
viispippuria myllystä
reilusti tuoretta tilliä

Poista lämminsavulohesta nahka ja mahdolliset ruohot. Silppua pieniksi paloiksi. Leikkaa kylmäsavulohi ohuiksi suikaleiksi. Kuutio punasipuli. Sekoita joukkoon creme fraichet. Mausta viispippurilla ja tuoreella tillisilpuilla. Tarjoa uusien perunoiden ja raikkaan salaatin kanssa kesäisessä buffeepöydässä.


18. toukokuuta 2013

Keltainen savulohipasta

Taas kokkailen Kaappaus keittiössä-ruokaohjelman reseptillä :) Kari Aihinen on kyllä huipputyyppi tuossa roolissa auttamassa keittiössä eksyneitä. Monia hyviä vinkkejä on tullut tuosta ohjelmasta poimittua. Viime jaksossa suurperheen keittiössä valmistettiin currylla maustettua lohipastaa. Kokeilin reseptiä, mutta muutamilla muutoksilla. Oikein maukasta arkiruokaa tuli, joten voin suositella :) Ja ennen kaikkea todella helppo valmistaa!

Keltainen savulohipasta:

nokare voita
½ purjo
3 tl curryjauhetta
2 dl ruokakermaa (15 % rasvaa)
400 g lämminsavulohta
1 rkl sitruunamehua
mustapippuria
tilliä
150 g creme fraichea

lisäksi tuorepastaa

Halkaise purjo pituussuunnassa ja huuhdo mahdolliset mullat pois purjon väleistä. Poista lohesta nahka ja ruodot. Revi siitä sopivankokoisia suupaloja - ei liian pientä silppua. Pilko purjo pieniksi kuutioiksi ja kuullota pannussa voin kanssa. Lisää currya ja jatka paistamista hetki. Sekoita joukkoon ruokakerma ja keitä kasaan 5 minuuttia. Lisää lohenpalat, mausta sitruunamehulla, tillillä ja mustapippurilla. Käytä mahdollisuuksien mukaan tuoretta tilliä. Itse jouduin tällä kertaa tyytymään kuivattuun tilliin. Lisää viimeiseksi creme fraiche ja tarkista vielä maku. Lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Tarjoa vastakeitetyn tuorepastan kera.



21. helmikuuta 2013

Wasabilohta ja porkkanariisiä

Tämän lohireseptin nappasin Anna-lehdestä (4/2013). Se on helppo ja herkullinen resepti ja sopii niin arkeen kuin juhlaankin. Porkkanariisi puolestaan on muistelema vuosien takaa yläasteen kotsan tunnilta. Oikein maukasta sekin :)

Wasabilohi:

600 g lohta
suolaa
6 rkl soijaa
2 rkl hunajaa
6 rkl sitruunamehua
1 ½ tl wasabia

Poista lohesta nahka työntämällä pitkäteräinen veitsi lohen häntäpäästä nahkan ja lihan väliin ja vetämällä kohti paksumaa päätä. Nypi lohesta ruodot pois ja ripottele pintaan suolaa. Leikkaa lohi noin 5 cm levyisiksi paloiksi ja laita palat voideltuun uunivuokaan. Mittaa kattilaan soija, hunaja, sitruunamehu sekä wasabi. Keitä seosta hetken aikaa, jotta se saostuu vähän. Kypsennä lohipaloja grillivastuksen alla 225 C asteessa 5-8 minuuttia. Silvele sitten pintaan soijaliemi ja jatka kypsennystä noin neljä minuuttia, kunnes kala on kypsää.  Tarjoa porkkanariisin kanssa.

Porkkanariisi:

1 ½ dl basmatiriisiä
3 ½ dl vettä
½ kasvisliemikuutio
2 pientä porkkanaa
2 tomaattia

Lisää kiehuvan veden joukkoon kasvisliemikuutio ja basmatiriisi. Keitä 8 minuuttia. Kuori ja raasta porkkana karkeaksi raasteeksi. Kuutioi tomaatti. Lisää porkkanaraaste ja tomaattikuutiot riisin joukkoon ja jatka kypsentämistä vielä 4 minuuttia. Anna riisin vetäytyä kannen alla hetki ennen tarjoilua.







4. helmikuuta 2013

Jokiravunpyrstöjä ja patonkia

Luulenpa, että tämä rapu-patonkiresepti oli lauantaisen tapasillan suosikkini. Tykkäsin tosi paljon tuosta valkosipulin ja tuoreen chilin yhdistelmästä - täydellistä minun makuuni. Tämä on helppo resepti, jota varmasti tulee käytettyä myös jatkossa esimerkiksi illanistujaisten tarjoiluissa tai illallisella alkuruokana. Suosittelen! Alkuperäinen resepti Helsinki Food Companylta :)

Jokiravunpyrstöjä ja patonkia:

2 esipaistettua täysjyväpatonkia
300 g jokiravunpyrstöjä
0,75 dl oliiviöljyä
4 valkosipulinkynttä
1 punainen chili
½ sitruunan mehu
ripaus suolaa
mustapippuria

Paista patongit paketin ohjeen mukaan. Anna patonkien jäähtyä ja valmista raputäyte. Valuta ravuista liemi pois. Viipaloi valkosipulinkynnet, poista chilistä siemenet ja suikaloi se. Mittaa kattilaan oliiviöljy, viipaloidut valkosipulinkynnet ja suikaloitu chili. Kuumenna liemi ja anna sipuleiden ja chilin hautua hetki. Nosta kattila liedeltä ja sekoita joukkoon jokiravunpyrstöt. Mausta suolalla, mustapippurilla ja vastapuristetun puolikkaan sitruunan mehulla.

Leikkaa patonki parin sentin viipaleiksi. Kaada lautaselle vähän maustunutta öljyä rapujen joukosta. Dippaa patonkia öljyyn ja nosta päälle lusikallinen rapuja kastikkeineen.






19. tammikuuta 2013

Makisushi

Siskoni ehdotti minulle viime viikonloppuna, että mentäisiin tällä viikolla syömään sushia. Joo! Kuola valuen surffailin netissä ja etsin hyvää sushiravintolaa Helsingistä. Valinnan vaikeus oli suuri, sillä tarjontaahan riittää. Olin jo itse päätynyt ehdottamaan Aikatalon Ichiban-sushiravintolaa, kunnes muutinkin mieleni ja ehdotin, että tehtäisiin sushia itse. Siinä riisiä keitellessä, jäähdytellessä ja rullia pyöritellessähän vaihtaa jo monet kuulumiset. Ja onhan se sushin valmistus palkitsevaa puuhaa, kun tuntien aherruksen jälkeen näkee kättensä tuloksen ja pääsee maistamaan tätä ihanaa herkkua!


Makisushit:


Riisi:
250 g sushiriisiä
3 ½ dl vettä
3 rkl riisiviinietikkaa
1 rkl sokeria
1 tl suolaa


Kaada riisi siivilään ja huuhtelen kylmällä vedellä useampaan kertaan. Sen jälkeen kaada riisit paksupohjaiseen kattilaan ja päälle vesi. Kuumenna kiehuvaksi ja anna kypsyä kannen alla 10 minuuttia. Sammuta levy ja anna riisin hautua kannen alla ½ tuntia. Älä avaa kantta tässä vaiheessa. Siirrä riisi jäähtymään toiseen astiaan.

Sekoita keskenään riisiviinietikka, sokeri ja suola. Kaada seos jäähtyneen riisin sekaan ja sekoittele varovasti.

Väliin:
avokadoa
porkkanaa
kurkkua
tuoretta lohta
kiiviä

Kuori ja pilko kaikki ainekset pikkurillin paksuisiksi suikaleiksi. En tiedä kuuluuko, mutta ripottelen lohen päälle aavistuksen suolaa.

Lisäksi:
nori merilevää
wasabi-tahnaa
vähäsuolaista soijaa

Leikkaa norista pituussuunnassa 1/3 osa pois, ettei rullasta tule liian paksua. Kasta sormet kylmään veteen ja levitä riisiä märillä sormilla norilevyn päälle. Jätä yläreunaan sentin verran tyhjää, jotta saat rullan kiinni. Laita väliin mieleisiäsi täytteitä, esim. lohta & avokadoa tai kurkkua, porkkanaa & avokadoa, kiiviä, kurkkua & wasabia. Pyöritä bambuisen sushimaton (makisu) avulla sushi rullalle. Kostuta vedellä norin yläreuna ja paina rulla kiinni. Leikkaa terävällä veitsellä muutaman sentin paksuisia rullia. Tarjoile wasabi-tahnan ja soijan kanssa.

Ruokajuomana meillä oli Freixenetin Mia-valkoviiniä. Vaikken ole mikään viinien asiantuntija, suuri ystävä kylläkin, niin voin kyllä todeta, että tuo viini sopi sushien kanssa tosi hyvin yhteen.




 Jokos siellä ruudun toisella puolella on testattu sushien valmistamista? :)

P.S. Muistakaa Skorpionin keittiössä myös Facebookissa!

17. joulukuuta 2012

Lohimedaljongit ja smetanadippi

Savuporojuustokeiton jälkeen illallinen jatkui pääruoan merkeissä. Hain tässä menussa jonkin sortin Suomi-fiilistä, kun alkuruoaksi oli poroa, pääruoaksi lohta ja jälkiruokaa maustoi mustikat. Lohet leikkasin medaljonkien muotoon ja seurana tarjosin sipuleilla maustettua smetanadippiä.

Lohimedaljongit:

200 g lohta ruokailijaa kohden
sitruunamehua
suolaa
mustapippuria

voita ja ryspiöljyä paistamiseen

Leikkaa lohifileestä noin 6 cm levyisiä siivuja eli noin 200 g kalaa per ruokailija. Leikkaa sitten nämä leveät palat halki keskeltä nahkaan asti ja taita kala medaljongiksi. Mausta sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla. Paista voi-öljyseoksessa molemmilta puolilta noin 1-2 per puoli. Tarjoa smetanadipin ja salaatin kanssa.

Smetanadippi:

1 prk smetanaa
½ pieni punasipuli
1 valkosipulinkynsi
ripaus valkopippuria

Lisää smetanan joukkoon pieneksi pilkottu punasipuli, purista joukkoon valkosipulin kynsi ja mausta ripauksella valkopippuria. Anna maustua jääkaapissa 10-15 minuuttia.



29. marraskuuta 2012

Juustoinen uuniseiti

Olen yrittänyt antaa entisille "inhokkiruoilleni" uuden mahdollisuuden. Seitiä on tullut syötyä viimeksi jossain opiskelijaravintolassa varmaan muutama vuosi sitten. Jostain se seiti-idea pompsahti päähäni ja ajattelin kuitenkin vielä yrittää - jos se ei olisikaan menetetty tapaus. Pitkän työpäivän jälkeen aloin laittamaan ruokaa epäilevin ajatuksin. Nälkä kurni vatsaa ja edessä oli jäinen paketti seitiä. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut, joten laitoin kaikkeni peliin, että siitä tulisi hyvää. Ja tulihan siitä! Yllätyin oikein itsekin :) Tässä resepti, olkaa hyvät.

Juustoinen uuniseiti:

400 g alaskanseitiä
suolaa
viispippuria
sitruunamehua
2 tomaattia
2 dl ruokakermaa
1 dl emmental-raastetta
 ruohosipulia

Nosta hieman sulaneet seitifileet uunivuokaan. Ripottele pintaan suolaa ja viispippuria rouheena myllystä. Pirskota päälle sitruunamehua. Leikkaa tomaatit reilun kokoisiksi kuutioiksi ja lisää vuokaan. Kaada kalojen päälle ruokakerma ja ripottele pinnalle juustoraaste. Paista uunissa 225C asteessa 30-40 minuuttia. Koristele tuoreella ruohosipulilla. Tarjoile perunoiden ja tuoreen salaatin kera.

























Annos houkutteli paikalle myös kisumme... :) Ihan niin kuin se nyt ei muuten olisi joka paikassa!

3. marraskuuta 2012

Tonnikalapastavuoka

Tässä maukas, uunissa makuja kerännyt tonnikalapastavuoka. Tumma pasta, tonnikala ja seurana tarjoiltava raejuusto sisältävät paljon proteiinia, josta saa hyvää energiaa arkeen. Teen yleensä kerran viikossa jonkun tällaisen laatikkoruoan, josta riittää useammaksi päiväksi ruokaa. Sitä on helppo lämmittää töiden jälkeen kotona, kun työpäivän jälkeen ei aina riitä energiaa ruoanlaittoon.  


Tonnikalapastavuoka:

4-5 dl keltaista kukkamakaronia tai muuta tummaa pastaa
2 pientä sipulia
1 valkosipulin kynsi
1 rkl rypsiöljyä
2 prk tonnikalaa paloina vedessä
1 prk tomaattipyreetä
2 dl ruokakermaa
1 kalaliemikuutio
n. 1 dl emmental-juustoraastetta

Keitä pastaa 5 minuuttia. Kuori ja pilko sipulit. Kuumenna öljy pannussa ja kuullosta sipuleita hetki. Valuta tonnikalasta vesi ja lisää pannuun tonnikalat, tomaattipyree, ruokakerma sekä kalaliemikuutio. Anna kiehua hiljalleen muutama minuutti. Sekoita lopuksi juustoraaste kastikkeen sekaan. Voitele uunivuoka. Kaada joukkoon valutetut pasta sekä tonnikalakastike ja sekoita ne keskenään. Ripottele pinnalle vielä juustoraastetta. Paista 200C asteessa 25-30 minuuttia. Tarjoa raikkaan salaatin ja raejuuston kanssa.

 P.S. Skorpionin keittiössä on myös Facebookissa. Tykätkää!





10. syyskuuta 2012

Paistettua kuhaa

Lapsena inhosin kaikkea kalaa. Tai no en ehkä uunilohta tai savustettua lohta, mutta kaikkea muuta kalaa. Paistetut muikut olivat ehdoton inhokki. Niistä piti silpiä ruodot pois, vaikka äiti väitti niiden olevan ihan pehmeitä ja syömäkelpoisia. Muut olivat jo ehtineet syödä hyvällä ruokahalulla, kun minä silppusin muikkuja lautaselleni ja irroittelin ruotoja toiselle lautaselle. Lopputuloksena lautasella oli pari kylmentynyttä ruodotonta muikkua, perunaa ja valkokastiketta. Ei auttanut valittaa, että en tykkää. Pakko ne oli syödä, kerran oli nälkä, eikä muuta ollut tarjolla. Ihan yhtä pahaa ei muistaakseni ollut paistettu kuha tai mitäköhän muuta kalaa sitä mahtoi olla joskus tarjolla. Ahvenkeitto oli myös aika pahaa, nyt kun muistelen. Mummo puolestaan teki sitä. Kalakukossa söin läskin ihanasti pehmentämää ruiskuorta, mutta kalat annoin jonkun muun lautaselle.

Noista vuosista olen ehkä vähän viisastunut ja alkanut ymmärtää jotain kalan päälle. Nykyisin pystyn syömään kalakukosta myös vähän kalaa (silloin harvoin kun sitä on tarjolla). Lohi on edelleen suosikkikalani, sitä valmistan myös itse toisinaan. Kalahan olisi tosi terveellistä ja sitä suositellaan nautittavan muutaman kerran viikkossa, mutta jotenkin se tuntuu minun lompakolle aika kalliilta. Vai kuvittelenko vain? Onko kala aika kallista?

Kaikista kalatraumoista huolimatta äitini onnistui murtamaan kalainhoni jokin aika sitten, kun olin käymässä vanhempieni luona Savossa. Tarjolla oli paistettua kuhaa. En ollut ollenkaan innoissani tästä, kun kuulin mitä oli luvassa... Omaksi hämmästyksekseni lautaselleni kasaama annos paistettua kalaa, perunamuusia ja kastiketta olikin todella hyvää! Siitä olikin vuosia, kun olin viimeksi syönyt kalaa (paitsi lohta ja tonnikalaa). Mitä sillä välillä oikein tapahtui? Tiedä häntä. Ehkä suustani poistui "kala on pahaa"-makunystyrä.

Viime viikonloppuna vanhempani olivat käymässä luonani Helsingissä. Kauppalistalle laitoin heti kuhaa (isi maksoi!) ja lauantaina valmistimme meille maittavan lounaan entisestä inhokistani, nykyisestä herkustani, paistetusta kuhasta.

Paistettua kuhaa (3:lle):

3 kuhafileetä
suolaa
½-1dl ruisjauhoja
oivariinia paistamiseen

Leikkaa filee sopiviksi paloiksi. Ripottele fileiden pintaan vähän suolaa. Sekoita lautasella ruisjauhojen joukkoon vielä vähän suolaa ja kasta fileepalat jauhoissa. Paista pannulla rasvassa kauniin ruskeiksi. Tarjoa perunamuusin, valkokastikkeen ja keitettyjen kasvisten kanssa.


  

Niin ja edelleen muistuttaisin sivupalkista löytyvästä lukijatutkimuksesta. Käykäähän vastaamassa :) Vastaajien kesken arvotaan lahjakortteja.

5. helmikuuta 2012

Täyteläinen lohipasta

Tein eilen paistettua lohta meille ruoaksi ja olin ostanut kalaa vähän yli tarpeiden, joten lopusta lohesta täytyi keksiä jotain tänään. Ja pastahan siitä sitten syntyi :)

Lohipasta:

8 kerää tagliatellepastaa
300 g lohta kuutioina
suolaa
1 pieni sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl voita
1 rkl vehnäjauhoja
1 prk creme fraichea
½-1 dl maitoa
sitruunamehua
pippuria
suolaa
ruohosipulia

Kuutioi lohi ja mausta suolalla. Kuori ja pilko sipulit. Keitä pastaa 6-7 minuuttia. Laita voi pannuun sulamaan ja kuullota siinä sipuleita muutama minuutti. Lisää lohikuutiot ja paista hetki. Ripottele päälle vehnäjauhoja. Lisää ranskankerma ja maito. Sekoita kunnolla. Mausta sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla. Leikkaa lopuksi joukkoon tuoretta ruohosipulia ja kuumenna vielä hetki. Valuta keitetty pasta ja sekoita lohikastike sen joukkoon.

18. joulukuuta 2011

Chili-katkarapupasta

Taas tällaista helppoa ja nopeaa lounasta tein yks päivä :)

Chili-katkarapupasta:

täysjyväfusillia
1 prk crème fraichea
1½ rkl sambal oelek-chilitahnaa
180 g katkarapuja
muutamia kirsikkatomaatteja

Keitä pasta pussin ohjeen mukaan suola vedessä. Valuta keitinvesi pois. Sekoita pastan joukkoon crème fraiche, chilitahna ja neljään osaan leikatut tomaatit. Lisää lopuksi vielä katkaraput ja kuumenna hetki.