29. marraskuuta 2012

Juustoinen uuniseiti

Olen yrittänyt antaa entisille "inhokkiruoilleni" uuden mahdollisuuden. Seitiä on tullut syötyä viimeksi jossain opiskelijaravintolassa varmaan muutama vuosi sitten. Jostain se seiti-idea pompsahti päähäni ja ajattelin kuitenkin vielä yrittää - jos se ei olisikaan menetetty tapaus. Pitkän työpäivän jälkeen aloin laittamaan ruokaa epäilevin ajatuksin. Nälkä kurni vatsaa ja edessä oli jäinen paketti seitiä. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut, joten laitoin kaikkeni peliin, että siitä tulisi hyvää. Ja tulihan siitä! Yllätyin oikein itsekin :) Tässä resepti, olkaa hyvät.

Juustoinen uuniseiti:

400 g alaskanseitiä
suolaa
viispippuria
sitruunamehua
2 tomaattia
2 dl ruokakermaa
1 dl emmental-raastetta
 ruohosipulia

Nosta hieman sulaneet seitifileet uunivuokaan. Ripottele pintaan suolaa ja viispippuria rouheena myllystä. Pirskota päälle sitruunamehua. Leikkaa tomaatit reilun kokoisiksi kuutioiksi ja lisää vuokaan. Kaada kalojen päälle ruokakerma ja ripottele pinnalle juustoraaste. Paista uunissa 225C asteessa 30-40 minuuttia. Koristele tuoreella ruohosipulilla. Tarjoile perunoiden ja tuoreen salaatin kera.

























Annos houkutteli paikalle myös kisumme... :) Ihan niin kuin se nyt ei muuten olisi joka paikassa!

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Meidän Luna 9kk on aika tapaus! :) Se on aina siellä mukana, missä mekin :)

      Poista
  2. Pakko kommentoida samaa kuin Piparipulla, on tosi ihana kissa! :D Tykkääkös se seitistä? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos :) On se tosi ihana kaikkien valkoisine tassuineen! Utelias kuin mikä ja siksi myös päätyi kuvaan, kun tuli haistelemaan ruokalautasta.

      Annoin sen nuolla lautasen missä raa'at seitifileet oli ollu. Niistä oli sulanu siihen vähän nestettä, niin sitä sen lipitti ihan innoissaan :D

      Poista
  3. todella helppo ja hyvä resepti! Nam :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Juustoinen uuniseiti on kyllä helppoa ja maistuvaa arkiruokaa :)

      Poista