Pernod Ricard kutsui blogini mukaan Jacob's Creekin kasvisruoka-reseptikilpailuun, jossa oli tarkoituksena kehittää yhteensopiva resepti uuden Jacob's Creek Earth.Vine.Grape Organic Chardonnay -luomuviinin kanssa.
Valkoviinin ja kasvisruoan yhdistäminen ei ole minulle mikään jokapäiväinen juttu, sillä tavallisesti lasissani on punaviiniä ja lautasellani lihaa. Tätä luomu-uutuutta on
kuvailtu muun muassa kuivaksi ja hapokkaaksi, mutta hedelmäisen raikkaaksi. Omasta mielestäni Jacob's Creekin uutuus on todella hyvänmakuinen juoma ihan vaikka seurusteluun.
Syksyn pimetessä viinilasin seuraksi voi kuitenkin leipoa värikkään kasvispiirakan. Piirakat ovat yksi lempparileivonnaisista ja se olikin minulle luonteva tapa lähestyä tätä haastetta. Aikani pohdiskeltuani päätin leipoa värikkään, syksyisen paprikapiirakan raikkaan viinin seuraksi. Syksyn värejä punaista ja keltaista edustavien paprikoiden lisäksi laitoin piirakkaan myös fetaa tuomaan suolaisuutta ja täyteläisyyttä.
Paprika-fetapiirakka:
Pohja:
150 g voita
2 dl vehnäjauhoja
1 1/4 dl ruisjauhoja
reilu ½ tl suolaa
½ dl vettä
Täyte:
1 punainen paprika
1 pieni keltainen paprika
½ sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl rypsiöljyä
150 g fetaa
2 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
½ tl paprikajauhetta
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä
Nypi voi ja jauhot murumaiseksi taikinaksi. Lisää joukkoon suola ja lopuksi vesi. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 10 minuuttia 200C asteisessa uunissa.
Kuutioi punainen paprika ja leikkaa keltainen ohuiksi suikaleiksi. Kuori ja pilko sipulit. Kuumenna öljy pannussa ja kuullota paprikoita ja sipuleita hetki.
Sekoita kulhossa ruokakerma, kananmunat ja mausteet. Kaada seos esipaistetun piirakkapohjan päälle. Lisää päälle sipulit ja punaiset paprikakuutiot. Kuutioi feta ja ripottele piirakan pinnalle. Asettele lopuksi piirakan päälle keltaiset paprikasuikaleet kauniisti kiertäväksi kehäksi.
Paista piirakkaa 200C asteessa vielä 20-25 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä haaleaksi ennen tarjoilua. Nauti hyvässä seurassa Earth.Vine.Grape.-luomuviinin kanssa.
 |
Jacob's Creek Earth.Vine.Grape Organic Chardonnay-
hanapakkauksen tarjosi Pernod Ricard Finland. |