6. elokuuta 2012

Uunituoretta iltapalapöytään

Aiemmin olen aina tehnyt teeleipiä juustoraasteella maustettuna. Tällä kertaa kaapista ei löytynyt juustoa, joten kokeilin kauraversiota. Oikein hyvää oli kaurateeleipäkin. Teeleivät on niin nopeita ja helppoja tehdä, että niillä mielellään hemmottelee kotiväkeä. Mikäs sen parempaa kuin uunituore lämmin leipä!


















Kauraiset teeleivät:

3 dl venhäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
2 dl rasvatonta maitoa
2 rkl rypsiöljyä

Mittaa kulhoon jauhot, kaurahiutaleet ja leivinjauhe ja suola. Sekoita ja lisään joukkoon rasvaton maito sekä kaksi ruokalusikallista rypsiöljyä. Sekoita vain sen verran, että kaikki aineet ovat tasaisesti sekaisin. Jaa taikina kahteen osaan ja taputtele uunipellille (leivinpaperin päälle) kaksi pyöreää teeleipää. Tee haarukalla leipiin reikiä ja paista uunissa 225C asteessa noin 10 minuuttia.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti