12. elokuuta 2012

Paistettua halloumia ja kasviksia

Näinköhän lämpimät kesäsäät ovat jo ohi? Toivotaan ettei, vaikka aikalailla ilma onkin jo viilentynyt. Vielä on kuitenkin aikaa nauttia kesäauringon kasvattamista maukkaista kasviksista, marjoista ja muista herkuista. Niissä on nyt niin paljon makua, ettei paljon muuta lautaselle oikeastaan tarvitsekaan. Tämän aterian kokkasin meille ihan paistinpannussa, mutta grillissä tulisi varmaan vielä parempaa.

Paistettua halloumia ja kasviksia:

öljyä
pari valkosipulinkynttä
paprikaa
kesäkurpitsaa
(suolaa)
halloumijuustoa

Leikkaa kesäkurpitsa sentin paksuisiksi viipaleiksi. Viipaloi paprika. Kuumenna öljy pannussa ja lisää joukkoon paprikat. Purista joukkoon valkosipulin kynnet ja paista vielä hetki. Siirrä paprikat toiselle pannulle ja pidä pientä lämpöä päällä. Paista seuraavaksi kesäkurpitsaviipaleet molemmilta puolilta kauniin värisiksi. Lisää tarvittaessa vähän suolaa. Viimeisenä paista halloumijuustosiivut nopeasti niin, että ne saavat väriä pintaan.

Pestoleivät:

valkosipulipatonkia
pestoa
tomaatteja
juustoraastetta

Leikkaa patonki parin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Levitä päälle pestoa. Kuutioi tomaatti ja ripottele leipien päälle. Ripottele pinnalle vielä juustoraastetta ja paista uunissa 225C n. 10 minuuttia, kunnes juusto on sulanut ja pinta saanut vähän väriä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti