23. syyskuuta 2012

Kinkku-cheddarmuffinssit

Testailin tällaista reseptiä tulevia juhlia varten. Olen tehnyt suolaisia muffinsseja joskus aiemminkin, mutta ei ole kyllä mitään muistikuvaa reseptistä tai täytteistä. Hyvää makuyhdistelmää miettiessäni päädyin kinkku-cheddar-basilikatäytteeseen, joka olikin aivan onnistunut valinta. Vaivattomia tehdä ja hyvänmakuisia esimerkiksi iltapalaksi, kahville tarjottavaksi tai juhlapöytää suolaiseksi. Arkiversioon voisi kokeilla kuohukerman tilalle vähärasvaisempaa ruokakermaa tai vaikka punaista maitoa. 

Kinkku-cheddarmuffinssit (18 kpl):

4½ dl venhäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½-1 tl suolaa
paprikajauhetta

2 kananmunaa
2 dl kuohukermaa
½ dl rypsiöljyä

100 g kinkkukuutioita
60 g (3 viipaletta) cheddar-sulatejuustoa
tuoretta basilikaa

Sekoita kuivat aineet leivontakuhlossa. Vatkaa toisessa kulhossa kananmunien rakenne rikki. Lisää joukkoon kerma ja öljy. Lisää tämä seos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita vain sen verran, että ne sekottuvat keskenään. Kuutioi kinkku ja cheddar-juusto. Pilko basilikan lehdet pieniksi paloiksi. Sekoita taikinan joukkoon. Jaa muffinssi vuokiin ja paista uunin keskiosassa 225C asteessa noin 12-15 minuuttia, kunnes muffinssit ovat saaneet kauniin värin pintaan.






2 kommenttia:

  1. Näiden on pakko olla hyviä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Kermaa, juustoa, kinkkua, tuoretta basilikaa :) Siinä aineet hyviin suolaisiin muffinsseihin. Maistuivat hyvältä myös seuraavina päivinä, kun lämmitti vähän mikrossa.

      Poista