Kylmenevässä ja sateisessa syksysäässä mieleen alkavat hiipiä herkulliset pataruoat. Villasukat jalassa olohuoneen sohvanurkkaan käpertyneenä selailin reseptejä ja löysin tämän Valion pippurisen lihapadan ohjeen kokeiltavaksi.
Mustapekka-juustosta pippurisen poltteen saava pata on oiva lisä muiden patareseptien joukkoon. Syksyisiä kokkailuilmoja varmasti riittää, joten todennäköisesti seuraavina viikonloppuna padassa hautuu esimerkiksi karjalanpaisti tai stroganoff. Mies on haaveillut olutpadasta, joten miksi ei sellainenkin :)
Pippurinen lihapata:
1 kg naudan paistia
2 rkl voita
2 tl suolaa
3 sipulia
200 g herkkusieniä
5 dl vettä
70 g tomaattipyreetä
2 pkt Mustapekka-juustoa
2 rkl vehnäjauhoja
Poista lihasta kalvot ja leikkaa paisti reilun kokoisiksi kuutioksi. Paista lihakuutiot voissa, jotta ne saavat kauniin värin pintaansa. Siirrä lihat pataan ja mausta suolalla. Leikkaa sipulit ja herkkusienet isoiksi paloiksi ja kuullota hetki pannulla. Lisää pataan sipulit, sienet, vettä ja tomaattipyreetä sekä paloitellut Mustapekka-juustot.
Hauduta kannen lihan mureudesta riippuen 1 ½ - 2 tuntia. Itse käytin naudan sisäpaistia ja puolentoista tunnin hauduttamisen jälkeen liha oli jo sopivan mureaa. Suurusta halutessasi sekoittamalla pari ruokalusikallista vehnäjauhoja tilkkaan kylmää vettä ja kaatamalla seos kiehuvaan kastikkeeseen. Tarjoa keitettyjen perunoiden kera.
oih - tän on täytynyt olla hyvää :-)
VastaaPoistaKyllä oli oikein herkullista :)
PoistaNam, näyttääpä herkulliselta :) tuo Mustapekkajuusto on niiiin hyvää, söin sitä jossain vaiheessa liian usein uunikasvisten kanssa :D
VastaaPoistaKiitos, sitä se olikin :) Mustapekka on kyllä suurta rakkautta ja sopii moneen.
PoistaMäkin tein alkuviikosta karjalanpaistin! Selvästi syksy sai mutkin himoitsemaan pataruokaa :)
VastaaPoistaAivan :) On ne kyllä hyviä ja helppoja tehdä!
Poistalink alternatif sbobet
VastaaPoistalink alternatif bola88
daftar judi casino
daftar judi poker
panduan daftar maxbet
cara bermain judi bola
cara login sbobet88
agen ultimate gaming
agen wm casino
daftar judi bola online di sbobet88
daftar akun judi bola sbobet88
VastaaPoistalogin sbobet88
slot joker123
daftar sabung ayam
situs agen sbobet terpercaya
cara daftar sbobet
panduan daftar akun sbobet88
cara bermain judi slot online
link alternatif sbobet terbaru 2020
cara bermain taruhan bola