9. maaliskuuta 2014

Sopat!-kirja keittojen ystäville

Marc Aulén on täyttänyt nälkäisten ruokailijoiden vatsat herkullisilla keitoillaan aiemmin Hakaniemen hallissa ja nykyisin Kruunuhaassa omassa Qulma-ravintolassaan. Vuosien saatossa häneltä on pyydetty keittokirjan kirjoittamista lukuisia kertoja, ja viimeiseltä hän päätyikin sellainen kirjoittamaan.

Minulle Aulénin keitokset ovat entuudestaan tuntemattomia, mutta pääsin nyt tutustumaan niihin Blogat-palvelun kautta, kun sain Gummerukselta Marc Aulénin uuden Sopat!-kirjan luettavaksi yhteistyön merkeissä.

Luin kirjan ja kaikki reseptit kertaalleen läpi ja päädyin ensimmäisenä testaamaan tomaatti-bataattisoppaa. Olen pari kertaa keittänyt mitäänsanomatonta tomaattikeittoa ja kerran aivan kamalaa bataattisosekeittoa, joten halusin Aulénin reseptin myötä antaa näille raaka-aineille uuden mahdollisuuden sopan muodossa. Muita kirjasta testattavien reseptien listalle päätyneitä keittoja ovat kermainen suppilovahvero-savuporokeitto, kylmä Qulman hot n' sweet-keitto sekä aasialaisvaikutteinen chicken balls with noodles-soppa.

Kaikkia reseptejä täytyy kyllä kehua selkeistä valmistusohjeista ja yksinkertaisesta raaka-ainelistasta. Vaikka kirjasta löytyy herkullisia helmiä, jouduin kuitenkin monen reseptin kohdalla kääntämään sivua nopeasti, koska yksinkertaisesti ne eivät herättäneet minussa kauheasti mielenkiintoa. Lohisoppa, sipulisoppa tai minestrone ovat moneen kertaan nähtyjä klassikoita, joista minua on vaikea saada innostumaan enää uudestaan.

Muuten kirja on oikein onnistunut ja sopii myös aloittelevalle keittäjälle. Reseptit ovat yksinkertaisia ja niiden raaka-aineet ovat helposti kaikkien saatavilla. Pidin johdanto-osiosta, jossa listattiin soppien valmistamiseen tarvittavat, tärkeimmät mausteet ja keittiövälineet, joilla hommaan pääsee käsiksi. Reseptien raaka-ainelistoissa oli hyödyllisiä tarkennuksia tyyliin 2 dl kermaa (ei kevyt) tai 2 rkl basilikaa (tuoretta ja hienoksi hakattua). Niistä pidin erityisesti, sillä monesti tällaiset pienet yksityiskohdat jäävät mietityttämään, että mitäköhän reseptin kirjoittaja on tässä kohtaa tarkoittanut. Sopat!-kirjan kohdalla ei tarvinnut näitä asioita arvailla :)

Mutta mitä tulee testaamaani tomaatti-bataattisoppaan, niin täytyy sanoa, että se onnistui hyvin ja täytti vatsamme sunnuntailounaana. Makea bataatti ja hapokas tomaatti ovat hyvä makupari. Pidin erityisesti myös sitruunan tuomasta haposta. Toimii :)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti