30. heinäkuuta 2010

Sitruunainen mansikkakääretorttu

Poikaystävän sukulaisia liehittelin tällä tortulla muutama viikko sitten :) Hyvää oli!

Kääretorttu:

4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl venhäjauhoja
0,7 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita jauhojen joukkoon leivinjauhe ja lisää varovasti sekoittaen munasokerivaahdon sekaan. Paista 225C uunin keskiosassa n. 7 minuuttia. Kumoa sokeroidulle leivinpaperille heti paistamisen jälkeen ja ota toinen leivinpaperi irti paistetusta tortusta. Anna jäähtyä ja tee sillä aikaa täyte.

Täyte:

2 dl kermaa
1 prk sitruunarahkaa
½ litraa mansikoita
0,25 dl sokeria

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää rahka ja sokeri. Pilko mansikat kuutioiksi. Levitä täyte jäähtyneelle torttulevylle. Kieritä rullalle pitkältä sivulta alkaen.

Tonnikalapasta

Arkinen ja nopea pasta..

Tonnikalapasta:

täysjyväspagettia kahdelle
1 prk tomaattitonnikalaa
1 sipuli
tilkka öljyä
1 prk ruokakermaa
muutama rkl tuorejuustoa
½ dl juustoraastetta



















Keitä spagetti ohjeen mukaan. Kuulota öljyssä sipuleita. Lisää tonnikala ja tuorejuusto ja kuumenna, kunnes juusto on sulanut. Lisää lopuksi ruokakerma ja juustoraaste.

28. heinäkuuta 2010

Tortillas y quesadillas

Jeii, bloggaaminen on vähän jäänyt, kun on ollut niin sairaan kuuma!! :D Mutta eilen tehtiin aika hottia ruokaa, niin nyt vois vähän kirjotella siitä :) Kokkailtiin siis meksikolaista ruokaa meidän oman meksikolaiskokin johdolla, hihiih :D Oli ihan sairaan hyvää, kiitos vaan Ia :)

Eli tehtiin jonkun sortin tortilloja, en tiiä oliko näille nyt joku hienompi nimi. Mutta paistettiin kanasuikaleita, maustettiin ne fajitas-mausteella. Tortillalle laitettiin "raita" salsaa, kanaa ja kermaviiliä ja lisäksi päälle salaattia. Taiteltiin tortillat kiinni ja laitettiin uunivuokaan. Juustoraastetta päälle ja uuniin hetkeks, että juusto suli. Lisäks tehtiin muutama quesadilla, eli tortilla jonka välissä oli juustoa ja se paistetiin pannulla, niin et pinta sai vähän väriä ja juusto suli tortillan sisään :) OLI TOSI HYVÄÄ :) Ainiin muutamaan tortillaan laitettiin myös jalapenoja, mutta ne oli vähän liikaa.. itse meksikaanokaan ei niitä ottanut, kun oli liian tulista :D Uunissa nimittäin jalapenon maku voimistuu ja leviää koko tortillaan ja siks siitä tuli vähän liian hottia :D





































































22. heinäkuuta 2010

Siskon nakkipata

Pikkusiskon kanssa kokkailtiin tälläistä arkiruokaa :)

Nakkipata:

tilkka öljyä
1 sipuli
1 porkkana
500g nakkeja
2 tomaattia
3 valkosipulin kynttä
2 dl ruokakermaa
1,5 dl juustoraastetta
mustapippuria
pastaa



















Keitä pasta ohjeen mukaan kypsäksi. Kuutioi sipuli ja leikkaa kuoritusta porkkanasta ohuita siivuja. Kuulota sipuleita ja porkkanoita tilkassa öljyä. Pilko nakit ja tomaatit ja lisää nekin pannuun. Kuutioi valkosipuli ja lisää sen pataan. Lopuksi kaada joukkoon ruokakerma sekä juustoraaste. Mausta mustapippurilla ja halutessasi suolalla.



















Keitettiin minulle ja poikaystävälle täysjyvämakaronia ja siskolle gluteenitonta tagliatellea.