25. kesäkuuta 2013

Mustikkakukko

Tuli taas kerran todistettua, että parhaat asiat ovat yksinkertaisia. Ruisjauhoja, oikeeta voita ja mustikoita. Pikkusen vaniljasokerilla maustettua kermavaahtoa kyytipojaksi. Ei paljon kesäherkku mustikkakukosta parane.

Mustikkakukko:

200 g voita
3/4 dl sokeria
3 1/4 dl ruisjauhoja
3/4 tl leivinjauhetta

8 dl mustikoita
1 dl sokeria
½ dl perunajauhoja

2 dl kuohukermaa
sokeria ja vaniljasokeria maun mukaan

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe ruisjauhoihin ja lisää voi-sokerivaahdon sekaan. Taputtele 2/3 osaa taikinasta pyöreän piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Muotoile lopusta taikinasta leivinpaperin päällä kukolle kansi ja laita molemmat jääkaappiin hetkeksi. Sulata mustikat, jos käytät pakastemustikoita. Itse käytin osan edellisvuoden pakastemarjoja ja toisen osan tuoreita. Lisää sokeri ja perunajauho mustikoiden sekaan. Kaada seos kukon pohjalle ja kumoa kansi leivinpaperin avulla kukon päälle. Paista 200C asteessa uunin alaosassa noin 40 minuuttia. Tarjoile lämpimänä tai haaleana kermavaahdon kanssa. Myös vaniljajäätelö tai -kastike sopivat mustikkakukon kaveriksi hyvin. Alkuperäinen ohje löytyy Valion sivuilta.




4 kommenttia:

  1. Nam nam nam nyt käy kateeks!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä ihan parasta herkkua :) Ehkä vois kokeilla tehdä samantyyppistä gluteenittomana vaikka tattarista? Ihanaksi mössöksi muussaantuneet mustikat taikinakuoren välissä on se juttu, joten vois onnistua joku versio myös ilman ruista.

      Poista
  2. Mielettömän herkullisen näköistä! Tätä pitää testailla heti, kun pääsen taas mustikkametsälle.. Eli toivottavasti hyvin pian! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, sillä ei vain näytä vaan on mielettömän herkullista :) Täytyisi itsekin tehdä taas!

      Poista