16. helmikuuta 2014

Banoffee

Pari viikkoa sitten bongasin Inkiväärihillon blogista tämän ihanan banoffeen ohjeen. Banoffee on supersuosittu, makea herkku, josta voi tehdä monia muunnoksia käyttämällä banaanin tilalla jotain muuta marjaa tai hedelmää. Itse tein nyt ensimmäistä kertaa banoffeeta avomieheni syntymäpäivän kunniaksi. Lauantai-ilta meni keitellessä kondensoitua maitoa toffeeksi, mutta sunnuntaiaamuna kakku valmistui käden käänteessä.

Banoffee on ihanaa herkkua, mutta todella äkkimakeaa, joten pienikin pala riittää tyydyttämään makean nälän :)

Banoffee:

Pohja:
300 g suklaadigestive-keksejä
100 g sulatettua voita

Täyte:
1 prk kondensoitua maitoa
2 banaania
2,5 dl vispikermaa

Päälle:
1-2 banaania
kaakaojauhetta
raastettua maitosuklaata

Aloita valmistus edellisenä päivänä keittämällä kondensoitu maito toffeeksi. Poista tölkistä etiketti ja upota purkki kattilaan veden alle. Keitä purkkia kolme tuntia, kunnes toffee on valmista. Lisää tarvittaessa kattilaan vettä keittämisen aikana. Anna purkin jäähtyä ja siirrä se jääkaappiin odottamaan kakun kokoamista seuraavana päivänä.

Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja levitä keksiseos vuoan pohjalle ja reunoille. Nosta pohja jääkaappiin jähmettymään ½ tunniksi.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja pilko banaanit viipaleiksi. Levitä jähmettyneen pohjan päälle toffee, sen päälle banaaniviipaleet ja lopuksi kermavaahto. Koristele kakku banaanilla, kaakaojauheella ja raastetulla suklaalla.



4 kommenttia:

  1. Iso nam! Mun on pitänyt tehdä banoffeeta jo toosi pitkään, mutta aina se on vain jäänyt ja jäänyt. Makea tosin maistuu, joten jossain välissä tätä on ihan pakko testata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Banoffee on kyllä todella hyvä makeannälän tyydyttäjä :) Ja helppo tehdä!

      Poista
  2. Namskis,tekemäsi banoffee näyttää todella hyvältä! Monesti kuvia katselleena vesi kielellä ja monta kertaa on pitänyt tehdä, mutta ei sittenkään ole tullut tehtyä. Nyt otan itseäni niskasta kiinni ja ehkä pääsiäisenä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Banoffee on tosi helppo tehdä, mitä nyt kondensoidun maidon keittäminen vie aikaa. Mutta varsinainen kasaaminen on nopea toimitus :)

      Poista