22. huhtikuuta 2013

Pippuripossu ja Välimeren uunikasvikset

Aiemmin Skorpionin keittiössä on herkuteltu perinteisillä suomalaisilla uunijuureksilla, mutta nyt sain uudesta Kaappaus keittiössä-ohjelmasta idean tehdä näitä Välimeren uunikasviksia. Paprika ja kesäkurpitsa tuovat kivaa vaihtelua perinteisten porkkanan, lantun ja palsternakan makuihin. Ylipäätään uunissa paistetut juurekset ja kasvikset ovat todella herkullisia paahdetun makuisia ja valmistuvat muut ruoanlaiton ohessa kuin itsestään.





Välimeren uunikasvikset:

½ kesäkurpitsa
1 paprika
3 isoa perunaa
suolaa
mustapippuria
oreganoa
persiljaa
oliiviöljyä

Pilko perunat ohuiksi lankuiksi ja kasvikset reiluiksi lohkoiksi. Perunoita, eikä kesäkurpitsaa tarvitse kuoria. Ripottele pinnalle suolaa, mustapippuria sekä kuivattuja yrttejä. Lisää lopuksi loraus oliiviöljyä. Lisää uunivuokaan ensin pidemmän kypsymisajan vaativat perunat. Paista uunissa 200C asteessa 15 minuuttia ja lisää sitten kesäkurpitsat ja paprikat. Jatka kypsentämistä vielä 15 minuuttia. Voit käännellä kasviksia muutaman kerran paiston aikana.





Pippuripossu:

1 porsaan sisäfile
suolaa
mustapippuria
voita
2 dl Bonjour pippuriruokakermaa

koristeluun lehtipersiljaa

Ota porsaan sisäfilee huoneenlämpöön tuntia ennen paistamista. Poista lihasta kalvot ja leikkaa parin sentin paksuisiksi pihveiksi. Painele/nuiji pihvejä vähän ohuemmiksi. Mausta mustapippurilla. Kuumenna voi paistinpannussa ja paista pihveihin väri. Ripottele pintaan suolaa. Kaada joukkoon ruokakerma ja anna pihvien kypsyä loppuun kastikkeen joukossa. Kokoa annokset ja koristele lehtipersiljalla. Tarjoa Välimeren uunikasvisten kera.


6 kommenttia:

  1. Kivan värikästä!:) Ja tähän aikaan vuodesta keveämmät kasvikset maistuukin jo paremmin kuin juurekset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on :) Tätä täytyy tehdä heti viikonloppuna taas uudestaan, kun oli niin hyvää!

      Poista
  2. Vaikuttaa ihan meidän keittiöön sopivalta herkulta!

    Heitin haasteen sulle blogissani, tartu jos vaan innostut :)

    VastaaPoista
  3. Onneksi on lounasaika, ei haittaa että näistä resepteistä tuli kiljuva nälkä :) olen itsekin käyttänyt noita Bonjour-kermoja ja kivasti ovat toimineet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, joo! :) Olen käyttänyt vain tuota Bonjourin pippurikermaa, mutta muut maut ovat vielä testaamatta. Lihapullille saa myös hyvän kastikkeen tuosta pippurikermasta. Siihen vähän tomaattipyreetä ja vettä mukaan ja maizenalla suurustaa, niin toimii kivasti.

      Poista