2. joulukuuta 2011

Jouluinen taatelikakku

Maistoin pari vuotta sitten ensimmäisen kerran taatelikakkua, joka oli todella hyvää. Harmaassa ja lumettomassa Helsingissä olen nyt yrittänyt saada joulufiilistä vaikka millä keinoin - musiikilla ja koristeilla ja siksi leivoin myös taatelikakun. Kuten tuolla Skorpionin keittiön facebook-sivuilla hehkutin, taikina oli tosi ihanan makuista! Ja niin myös valmis kakkukin. Maku kuulemma vielä paranee, kun kakku maustuu muutaman päivän tai viikon jääkaapissa. Vaan onkohan sitä enää viikon päästä jäljellä? :)

Taatelikakku:

200 g taateleita
1½ dl vettä
200 g voita
2 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl maitoa
4½ dl venhäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa

Kiehauta taateleita vedessä sen verran isossa kattilassa, että siinä mahtuu valmistamaan koko taikinan. Soseuta kiehautetut taatelit ja lisää joukkoon kuutioitu voi ja anna sen sulaa. Sekoita jäähtyneeseen seokseen sähkövatkaimella vatkaten kananmunat yksi kerrallaan. Lisää sokeri ja maito. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää puuhaarukalla sekoittaen taikinaan. Voitele ja korppujauhoja vuoka. Kaada taikina vuokaan ja paista 175C asteessa noin 60 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti