14. joulukuuta 2012

Sunnuntain herkkuaamiainen

Arkiaamuisin aamupalaani kuuluu aina kupillinen kahvia töissä. Toisinaan teen sen seuraksi kotona pari ruisleipää mukaan tai vaihtoehtoisesti syön kotona kaurapuuroa ja juon lasillisen maitoa ennen töihin lähtöä. Kovin paljon en siis ehdi nauttia aamupalasta arkisin, ja siksi viikonloppuisin on ihana kerätä aamiaispöytään kaikkea hyvää ja istua rauhassa nauttimassa pöydän antimista.

Sunnuntaiaamiaisesta varten keitin meille kananmunat. Lisäsin kananmunat kiehuvaan veteen ja keitin 7 minuuttia, jolloin munasta tuli juuri sopiva lusikoitavaksi :)

Aamupalaan kuului tietysti myös kahvia. Nykyisin juomme yleensä Brazil-kahvia, siinä on ihanan pehmeä maku. Mehulasilta löytyi Hedelmätarha appelsiini-mandariini-rypäletäysmehua, leivän päälle vaihtoehtoina oli tuttuun tapaan Oltermannia, meetvurstia, kinkkua, kurkkua ja tomaattia. Aika usein meillä on esimerkiksi ruispuikuloita tai -reikäleipää, mutta tänä aamuna herkuttelimme ihanilla Vuoksen piirakoilla.


Munakupin virkaa mulla toimittaa aina shottilasi! Siitä on hyvä lusikoida kananmunaa kohti ääntä :) Mitäs teidän herkkuaamiaisella syödään?


6 kommenttia:

  1. Näyttääpä hyvältä! Itse jaksan panostaa ilallisiin ja muihin herkutteluhetkiin, mutta valitettavasti tuo aamupala on jäänyt vähemmälle huomiolle. :( Tarvitsen kyllä aamupalaa käynnistyäkseni, mutta kiireisimpinä aamuina syön pelkän jogurtin. Pitää yrittää parantaa tapansa - ainakin joku viikonloppuaamu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Aamu-, väli- tai iltapalaan on helppo panostaa, sillä jo pienillä jutuilla saa arkisista asioista vähän parempia. Sinunkin aamujugurttisi piristyy helposti esimerkiksi lisäämällä siihen marjoja ja mantelirouhetta :)

      Poista
  2. Ihana munakuppi :D

    Meillä syödään myös kananmunia, rapsakkaa pekonia, jogurttia ja hedelmiä, makkaroita ja juustoja.. joskus jotain spesiaalia esim. perunarieskoja tai croissantteja.

    Itsekin syön arkisin yleensä jogurttia/rahkan tai puuroa joten viikonloppuisin herkuttelemme yleensä aina vähän paremmalla aamiaisella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitos :D Shottilasi=munakuppi, ei mitään vikaa! Meillä on kans noi croissantit yks, joilla välillä herkutellaan viikonloppuaamuina.

      Poista
  3. Ahh meillä ei ole koskaan hienoa aamiaista ruokapöydällä. Myös viikonloppuna, kun ei ole niin kiirettä, juon vain mukin kahvia... joskus olisi kivaa nauttia kunnun aamiaista kuten sinä teit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on vain mielikuvitus rajana, mitä aamiaspöytään voi laittaa :) Olen aina rakastanut hotellien ja laivojen runsaita aamiasbuffetteja. Niissä on vaikka mitä tarjolla lähtien kananmunista ja nakeista, on puuroja, leipiä, lettuja - vaikka mitä! :)

      Poista