21. huhtikuuta 2013

Gluteeniton Marianne-mutakakku

Pikkusiskoni tuli meille kylään, joten sain syyn leipomiseen ja herkutteluun :) Perinteiseen mutakakkuun lisävivahdetta tuo paiston jälkeen kakun päälle ripoteltu Marianne-suklaarouhe. Reseptivaihtoehtoja miettiessäni tajusin, että minullahan on valmiina tähän resepti testattavaksi. Kaivoin siis esiin taas kerran Gloria Blog Awardsien menun ja Antto Melasniemen ohjeen tähän ihanaan suklaaherkkuun. Alkuperäisessä reseptissä on käytetty vehnäjauhoja, mutta tein tämän gluteenittomana korvaamalla vehnäjauhot peruna- ja maissijauholla. Lisäksi tein kakulle makean vadelmakastikkeen. Suklaan ja vadelman kombinaatiohan toimii aina ;)

Marianne-mutakakku:

3 kanamunaa
150 g sokeria
200 g tummaa suklaata
250 g voita
½ dl maissijauhoja
½ dl perunajauhoja
150 g Marinne Crush-rouhetta

Vatkaa huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sulata suklaa ja voi vesihauteessa ja anna jäähtyä. Sekoita keskenään suklaa-voiseos sekä kananmuna-sokerivaahto. Sekoita jauhot keskenään ja lisää siivilän läpi taikinaan varovasti sekoittaen. Voitele pyöreän irtopohjavuoan reunat ja laita pohjalle leivinpaperi. Paista taikinaa 170 C asteessa 20 minuuttia. Ota kakku pois vuoasta ja koristele Marianne-rouheella. Jäähdytä ja tarjoa huoneenlämpöisenä.

Vadelmakastike:

200 g vadelmia
½ - 1 dl vettä
2 rkl sokeria

Sekoita kaikki aineet kattilassa ja anna kiehua pari minuuttia. Vedä blenderillä sileäksi ja tarjoa mutakakun kanssa.

 





6 kommenttia:

  1. Marianne crush on kyllä niin hyvää ja monikäyttöistä :) herkullinen kakkuresepti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Marianne crush toimii leivonnassa ja koristelussa, tuo kivaa lisämakua!

      Poista
  2. Näyttää todella hyvältä sekä kakku että vaihekuvat.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tuo 24h Tuokio-sarja on niin ihanan raikas, että sillä on ilo tarjota leivoksia ja kuvata niitä. Noista vaihekuvista yksi makeimmista on tuo, jossa on sulaa suklaata ja voita kattilassa - mikä kiilto! Harmi, että kakku on jo syöty! Oli hyvää :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Syntiähän tämä koko kakku on :) Voita ja suklaata! Pari palaa söin itse ja muut tuputin vieraille. Hyvin maistui :)

      Poista